I told to myself: What the f*ck!?

Bongasin yhtenä päivänä rautatieaseman seinältä julisteen, jossa mainostettiin Semaforissa järjestettäviä Tredun päättäjäisjuhlia. Esiintyjinä Ruudolf ja Musta Barbaari (kenet ottaisin mielelläni aviomieheksi, OTA YHTEYTTÄ), joten superinnoissani odotin tuota tapahtumaa. Eilen se sitten oli, enkä oikeastaan vieläkään ymmärrä mitä tapahtui...

Ostettiin Veeran kanssa liput oikein ennakkoon. Meille sanottiin, että puolenyön aikaan esiintyjät aloittavat, joten kävimme Artturissa istuskelemassa. Ennen kahtatoista lähdettiin valumaan Semaforiin, ja paikan päällä tilattiin vedet. Vesi maksoi euron, mikä on mielestäni aivan törkeän hintaista ellei kyseessä ole monen litran kannu. Odoteltiin, odoteltiin, odoteltiin, ihmeteltiin tökkivää musiikkia ja kauhisteltiin paikan juoppolallin tanssiliikkeitä. Kello oli yksi, kun viimein savu alkoi nousta ja lavalle kuulutettiin esiintyjä...... tanssija. Tredun juhlissa kun oltiin, odotin jotain ysiluokkalaisen hiphop-esitystä, mutta silmäni sulivatkin ulos naamasta kun näin, mikä meitä odotti. Tavisnainen asteli viekoittelevasti alusvaatteissaan lavalle ja aloitti, noh, "eroottisen" "tanssinsa". En voinut tuijottaa esitystä häpeämättä ja toistelin Veeralle järkyttyneenä tapahtuuko tää oikeesti?

Nainen siinä hieroskeli itseään ja pyllisteli jokaiseen ilmansuuntaan, samalla kun vähensi jo vähäistä vaatetustaan entisestään. Mulle oli hyvin epäselvää, kuinka olin päätynyt Barbaarin lihaksien miettimisestä tilanteeseen, jossa muutaman metrin päässä heiluivat tuntemattoman nuoren naisen ulkosynnyttimet? Siinä vaiheessa kun kylän juoppo pääsi lavalle ilmeisesti sylitanssiin, poistuimme Veeran kanssa pahoinvointiin vedoten taka-alalle.

Kun pahin oli ohi, Ruudolf astui lavalle hieman ennen puolta kahta, eikä Barbaaria edelleenkään näkynyt missään. Viimein ymmärsimme luovuttaa ja lähdimme kalpeina kohti Unionia. Suolaisen hinnan maksettuamme (kiitos veera) pääsimme viimein normaaliin paikkaan, hyvään fiilikseen ja letkeän tanssin pariin. Myöhemmin itse Musta Barbaari saapui paikalle seurueineen, ja voin nyt todeta, että mies oli vielä kuumempi livenä kuin kuvissa. :---) (seriously, ota yhteyttä.) Se ei kuitenkaan ollut illan kohokohta, vaan Unionin meno ylipäätään vei voiton tuossa kummallisessa illassa. Sisäänpääsy ja narikka ovat nelinkertaiset verrattuna Bricksiin, mutta ehkäpä täytyy hankkia pari tanssikeikkaa Semaforissa jotta tienaa sisäänpääsyn hinnan. Oli nimittäin vakava haastaja Bricksille! Unionissa nähdään ensi viikonloppuna :-)

Muuten nämä päivät ovat kuluneet lämpimissä merkeissä, lenkkipolulla, töissä, kaupungilla ja puhelin kourassa. Iho punoittaa ihan kiitettävästi ja rajojakin on jo hankittu, kuten kollaasin kuvasta näkyy! Muutama päivä enää työssäoppimista jäljellä, ja pian pääseekin ihan palkkatöihin! Huimaa!

eleven

Kiitos haasteesta !

1. Olen kotiutunut Tampereelle niin tehokkaasti, etten edes muista että tuttu kotimatka oli joskus uusi ja vieras katu vieraassa paikassa vieraiden ihmisten keskellä. Samaan aikaan mietin, voisinko joskus palata pohjoiseen.

2. Olen ihastunut. Hymyilen ja tuhahtelen itsekseni, kun mietin häntä. Tuntuu hyvältä ja typerältä yhtä aikaa.

3. Vielä pari kuukautta sitten olin varma, että haluan monta lasta mutta tällä hetkellä en voi kuvitella koskaan olevani äiti, tai ainakaan hyvä sellainen. Lasten itku ja kitinä busseissa, kaupoissa ja kirppareilla raivostuttaa enemmän kuin koskaan.

4. Mun lapsuuden unelmamies oli MacGyver.

5. Joskus pelkääjän paikalla istuessani yritän leikkiä ajavani autoa. Milloin pitää painaa kaasua, milloin jarrua, milloin sitä kolmatta, miten vaihdekeppiä siirretään... Ja joka kerta olen varmempi päätöksestäni jättää autokoulu osaavimpiin käsiin.

6. En uskaltanut ottaa ala-asteella kummioppilasta, koska pelkäsin että hän inhoaisi minua.

7. Rakastan teettää valokuvia, ja haluaisin että minulla on vanhana kymmeniä kansioita täynnä ihania muistoja elämän varrelta.

8. Luin lapsena ahkerasti unikirjaa ja tulkitsin sen avulla uniani. Nuorena koko juttu oli mielestäni huuhaata, nyt olen taas alkanut kiinnostumaan asiasta. Olisi aika hienoa jos unista saisi vinkkejä niihin asioihin, joita ei ole vielä tietoisella tasolla ymmärtänyt.

9. Mun lempihetki elämässä on se kun herää ja toinen vielä nukkuu. Voi hetken tuijotella ja kuunnella, käpertyä takaisin viereen, pohtia hetken kuinka onnekas onkaan ja jatkaa unia. Kaipaan sitä tunnetta ihan kamalasti.

10. Tajusin vasta vähän aikaa sitten, ettei appelsiineja tarvitse kuoria. Olen aina harmitellut, että tykkään appelsiineista mutta kuoriminen on niin ikävää, että mieluummin olen kokonaan ilman... Sitten tajusin, että uudehkon keksinnön, veitsen, ansiosta voin lohkota appelsiinin ja syödä suoraan lohkoista. Nerokasta!

11. Koska oon tehny tän haasteen tuhat ja taas tuhat kertaa, en keksiny tähän viimeiseen mitään. Olin jo niin epätoivoinen, että etsin confession bearilta apua. :-D En löytänyt mitään tunnustettavaa!

Ask her if she wants to stay awhile

Muistan kun aloin lukioikäisenä saamaan huomiota internetissä ja kadulla ja se tuntui niin hyvältä. Tuntui että olin olemassa vain jos sain kehuja ja kauniita sanoja. Baarissa vihellykset ja hipaisut nostivat itsetuntoni katosta läpi ja toisaalta ilta oli täysin pilalla mikäli en saanut edes yhtä silmäniskua tai tanssipyyntöä. Koko minuuteni oli täysin riippuvainen siitä, mitä muut ajattelivat.

Kolmivuotinen parisuhde muutti sen kaiken, ja sen aikana itsetuntoni rakentui muille asioille, terveelle pohjalle. Nyt sinkkuaikana olen huomannut, että kaikki mikä oli teininä jännittävää on nyt ärsyttävää. Kaikki mikä oli aluksi uutta, on nyt ennalta-arvattavaa. Mua turhauttaa ihan törkeän paljon se, että saan jatkuvasti viestejä joissa kehutaan mun ulkonäköä. Olen kaunis, upea, pantava, naisellinen, siis kertakaikkisen mainio beibe. Kun nämä tyhjät sanat loikkii ulos mun puhelimesta päivittäin, niiden merkitys on kadonnut aivan täysin. En edes ajattele olevani mitenkään henkeäsalpaavan kaunis ja erikoislaatuinen naisihminen, mutta olen huomannut toivovani, että edes joskus joku kehuisi sitä kuinka mukava olen. Tai fiksu. Tai hyvää juttuseuraa. Tai mitä tahansa, mihin ei liity kasvot tai rinnat. On harmittavaa istua kahvilla mukavan ihmisen kanssa ja kertoa jotain henkilökohtaista juttua vain huomatakseen, että juttukaverin mielenkiinto on kolmekymmentä senttiä liian alhaalla. Tällaistako on olla sinkku? Onko olemassa niitä Disney-prinssejä, jotka rakastuvat ensisilmäyksellä? Tai missä on minun lobster, Ross? Kuka Tinder-matcheistani on se, joka varastaa minulle sinisen käyrätorven ravintolasta? Kuka on se, kenen nimen maalaisin veneeni kylkeen siitä yksinkertaisesta syystä, etten keksi mitään kauniimpaa sanaa koko maailmassa?

Tinder huutaa yötä päivää, ja vaikka tykkään jutustella, haluaisin tehdä selväksi etten etsi mitään irtosuhdetta enkä kaipaa ketään kehumaan ulkonäköäni, haluaisin vain löytää ihmisen joka saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi, lämpimäksi, hyväksi, onnelliseksi. Vaikka olen ollut yksin vasta näin vähän aikaa, olen huomannut kuinka paljon totuinkaan parisuhteeseen ja kuinka paljon kaipaan sitä, että herätessä joku nukkuu vieressä. Ja se joku nukkuu siinä aina, eikä vain huuruisen illan muistona. Ihmisiä on monenlaisia, mutta minua ei ole luotu olemaan yksin. Heräämään yksin, kokkaamaan aamiaista yksin, katsomaan ohjelmaa yksin, nauramaan huonoille 9GAG -jutuille yksin, käymään suihkussa yksin, nukkumaan yksin. En koe olevani riippuvainen läheisyydestä siinä mielessä, että tarvitsen sitä riippumatta kuka sen tarjoaa. Koen vain niin suurta puolikkuutta tällä hetkellä, puolet minusta on jossain ja yritän paikantaa sitä omaa satamaani iltaisin miettiessäni. Välillä tuntuu että minulla on aavistus paikasta, mutta sitten se katoaa. Ei se ollutkaan mitään, väärä hälytys.

the rest is still unwritten

Feel the rain on your skin
No one else can feel it for you
Only you can let it in
No one else, no one else
Can speak the words on your lips
Drench yourself in words unspoken
Live your life with arms wide open
Today is where your book begins
The rest is still unwritten

Oon ihastunut instagramiin niin kovasti, etten oikein tahdo saada aikaiseksi kunnollista postausta blogin puolelle! Hassua, kun siirryin kivikaudelta Android-kaudelle, en oikein ymmärtänyt että mitä kuvia siellä instassa pitäisi muka jakaa, ei mulla oo sinne mitään asiaa. Hehe, kummasti siihenkin kelkkaan on päässyt mukaan!

Maanantaina aamusta oli omituinen olo kurkussa, ja lounaan jälkeen tuntuikin jo niin hassulta että täytyi poistua töistä kotiin. Olen ollut nyt tiistain ja keskiviikon saikulla, ja olo on jo paljon parempi. Eilen oli koko ajan sellainen olo, että iskeekö se flunssa nyt sieltä vai ei, välillä oli hyvä olo ja välillä halusi vain tunkeutua yhä syvemmälle peittojen sekaan. Huomenna pääsen kuitenkin takaisin töihin!

Mulla on koko ajan sellainen olo, että kohta tapahtuu jotain erikoisen hyvää ja ihanaa. Koko ajan sellainen pieni kutina varpaissa (hyi, tuo kuulosti joltain jalkasieneltä), ja pieni hymy kasvoilla. Kadulla kävellessä mietin, että kuka tahansa vastaantulijoista voisi olla se oikea ja mitä vaan voi tapahtua. Kun aiemmin kuljin laput silmillä kieltäen huonot asiat ja estäen hyvät asiat, nyt tuntuu kuin jokainen ovi olisi räjäytetty auki ja minun tehtäväni on vain astua sisään ja tutkia mitä kullakin huoneella on tarjottavanaan. On totta, että negatiivisuus houkuttaa lisää negatiivisuutta, kun taas positiivisuus ja vastaanottavaisuus vetävät puoleensa lisää hyviä asioita ja uusia mahdollisuuksia. Täytyy vain uskaltaa hypätä, ottaa se ratkaiseva askel ja nostaa ankkuri. Jankutan koko ajan täällä blogissa sitä kuinka onnellinen olen ja se alkaa varmaan pikkuhiljaa ärsyttämään. On hienoa tuntea itsensä jotenkin puhtaaksi ja vapaaksi, ja toisaalta ei ole mitään mitä voisi syyttää pieleen menevistä asioista. On pakko kohdata itsensä ja puhutella, mikä on samalla pelottavaa ja huojentavaa. En tarkoita että parisuhde olisi jotenkin alistanut tai tukahduttanut minua, vaan tein sen ihan itse. Olin jotenkin... liian avovaimo ja kihlattu, enkä tarpeeksi ihan vaan minä. Nyt kun ei ole muuta jäljellä kuin minä itse, täytyy tulla sujuiksi sen sisimpänsä kanssa.

Netissä on pyörinyt jo jonkin aikaa Brookie-reseptejä, ja tänään päätinkin taikoa itselleni ja kämppikselle moisen herkun. Brookie on siis brownien ja cookien yhdistelmä, jonka olemassaolo jääkaapissani ei ainakaan auta painonpudotuksen suhteen. Brookie on parasta lämpimänä, ainakin minun mielestäni :-) Itse tein tällä ohjeella. Seuraavalla kerralla aion käyttää hieman vähemmän sokeria, tämä brookie oli jopa minulle hitusen liian makea ja tumman suklaan maku jäi sokerin jalkoihin.

Ps. Oon tehny ihania löytöjä kirppareilta, ja kaikkien tapojeni vastaisesti mun täytyy ehkä tehdä esittelypostaus niistä!!

because i'm happy

Sama ihana onnellisuus vaan jatkuu täällä päässä, ja mun puolestani saa edelleen jatkua! Työharjoittelussa on superkivaa, en muista milloin viimeksi työkaverit olisivat olleet noin mukavia ja vaikka aamun väsymys on aivan hirmuista, lähden silti joka aamu iloisena töihin!

Uusi kämppikseni muutti tänne. Onneksi tavaraa ei ollut paljoa, olin jo ehtinyt unohtaa kuinka ikävää tavaroiden raahaaminen portaikossa on. Kaikki muu meni hissillä paitsi sänky ylös ja mun tuoli kellariin, mutta voi jumpe sitä ähertämistä. Yhteiseloa on takana nyt vajaa viikko ja kaikki on sujunut oikein mukavasti. Ukko ja Elsa ovat tehneet tuttavuutta ja myllänneet kämppiksen huoneessa, onneksi ihan luvan kanssa :-)

Vappu meni oikein rennoissa ja lievästi tylsissä tunnelmissa. Söin pari munkkia ja pari metrilakua, palelin kaupungilla ja nukuin paljon. Yo-lakki ei sovi edelleenkään yhtään sen paremmin kuin sinä päivänä kun sen sain, mutta silti sitä oli mukava pitää päässä. Vappu oli yksi lapsuuteni lempparipäivistä, mutta sitäkin enemmän odotan... synttäreitä!! Huomenna juhlitaan pienesti ja sievästi, koska oikea juhlapäivä on vasta maanantaina. Jännittää. Ikäkriisi pahenee. En ole vieläkään naimisissa Lauri Ylösen/Cristiano Ronaldon/Mica Ikosen/Alexander Rybakin kanssa, en ole töissä, en ole miljonääri, en ole Spice Girl enkä edes äiti. Hirvittävästi tekemistä ja vuosi vuodelta vähemmän aikaa.