tiistai 13. toukokuuta 2014

Ask her if she wants to stay awhile

Muistan kun aloin lukioikäisenä saamaan huomiota internetissä ja kadulla ja se tuntui niin hyvältä. Tuntui että olin olemassa vain jos sain kehuja ja kauniita sanoja. Baarissa vihellykset ja hipaisut nostivat itsetuntoni katosta läpi ja toisaalta ilta oli täysin pilalla mikäli en saanut edes yhtä silmäniskua tai tanssipyyntöä. Koko minuuteni oli täysin riippuvainen siitä, mitä muut ajattelivat.


Kolmivuotinen parisuhde muutti sen kaiken, ja sen aikana itsetuntoni rakentui muille asioille, terveelle pohjalle. Nyt sinkkuaikana olen huomannut, että kaikki mikä oli teininä jännittävää on nyt ärsyttävää. Kaikki mikä oli aluksi uutta, on nyt ennalta-arvattavaa. Mua turhauttaa ihan törkeän paljon se, että saan jatkuvasti viestejä joissa kehutaan mun ulkonäköä. Olen kaunis, upea, pantava, naisellinen, siis kertakaikkisen mainio beibe. Kun nämä tyhjät sanat loikkii ulos mun puhelimesta päivittäin, niiden merkitys on kadonnut aivan täysin. En edes ajattele olevani mitenkään henkeäsalpaavan kaunis ja erikoislaatuinen naisihminen, mutta olen huomannut toivovani, että edes joskus joku kehuisi sitä kuinka mukava olen. Tai fiksu. Tai hyvää juttuseuraa. Tai mitä tahansa, mihin ei liity kasvot tai rinnat. On harmittavaa istua kahvilla mukavan ihmisen kanssa ja kertoa jotain henkilökohtaista juttua vain huomatakseen, että juttukaverin mielenkiinto on kolmekymmentä senttiä liian alhaalla. Tällaistako on olla sinkku? Onko olemassa niitä Disney-prinssejä, jotka rakastuvat ensisilmäyksellä? Tai missä on minun lobster, Ross? Kuka Tinder-matcheistani on se, joka varastaa minulle sinisen käyrätorven ravintolasta? Kuka on se, kenen nimen maalaisin veneeni kylkeen siitä yksinkertaisesta syystä, etten keksi mitään kauniimpaa sanaa koko maailmassa?


Tinder huutaa yötä päivää, ja vaikka tykkään jutustella, haluaisin tehdä selväksi etten etsi mitään irtosuhdetta enkä kaipaa ketään kehumaan ulkonäköäni, haluaisin vain löytää ihmisen joka saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi, lämpimäksi, hyväksi, onnelliseksi. Vaikka olen ollut yksin vasta näin vähän aikaa, olen huomannut kuinka paljon totuinkaan parisuhteeseen ja kuinka paljon kaipaan sitä, että herätessä joku nukkuu vieressä. Ja se joku nukkuu siinä aina, eikä vain huuruisen illan muistona. Ihmisiä on monenlaisia, mutta minua ei ole luotu olemaan yksin. Heräämään yksin, kokkaamaan aamiaista yksin, katsomaan ohjelmaa yksin, nauramaan huonoille 9GAG -jutuille yksin, käymään suihkussa yksin, nukkumaan yksin. En koe olevani riippuvainen läheisyydestä siinä mielessä, että tarvitsen sitä riippumatta kuka sen tarjoaa. Koen vain niin suurta puolikkuutta tällä hetkellä, puolet minusta on jossain ja yritän paikantaa sitä omaa satamaani iltaisin miettiessäni. Välillä tuntuu että minulla on aavistus paikasta, mutta sitten se katoaa. Ei se ollutkaan mitään, väärä hälytys.

13 kommenttia:

  1. Luulen, että nuo ulkonäkökommentit on vain yksinkertainen keino välittää oleellinen tieto. Minulle nuo kuvailemasi kohteliaisuudet, sekä sanat että teot, ovat täysin tuntemattomia, mutta niitä fiksuus kommentteja aina joskus kuulen. Ja ne ovat aina kuulostaneet minusta vähän "lohdutuspalkinnolta", että kun ei voi mitään ulkonäkökehua sanoa, niin olet nyt sentään edes fiksu(tai sen verran fiksu, että voi sanoa niin kauheasti valehtelematta). :D

    Ei sillä, että ajattelisin ulkonäön olevan tärkein asia tai ulkonäkökehujen kaikista parhaita kehuja(ymmärrän kyllä mitä tarkoitat sillä, että haluaisit enemmänkin niitä muita ja olen siltä kannalta samaa mieltä), mutta kun nyt parisuhteesta puhut, niin se on kuitenkin se asia, jonka perusteella joko saat tilaisuuden osoittaa olevasi mukava ja fiksu ja hauskaa seuraa tai sitten et saa. Ei se tarkoita, ettetkö silti olisi niitä muitakin juttuja, miehenkin mielestä, mutta jos et ole puoleensavetävä, ei ole mitään sellaista persoonassa olevaa asiaa, millä sen voisi korvata. Ei voi saada parisuhdetta ellei ole fyysisesti puoleensavetävä ja kun kyse on treffeillä käymisestä tai pariutumisesta ylipäätään, ihmiset(miehet?) kai kokee, että oleellisinta on ilmoittaa, pitävätkö vai eivätkö he pidä sinua puoleensavetävänä. Jos hän sanoisi, että olet mukava tai fiksu, niin ei se kertoisi sinulle, onko mies kiinnostunut sinusta vain kaverina vai muunakin. Ulkonäkökommentti kertoo. Kai ne siksi ovat yleisimpiä kuin luonnekommentit.

    Ketään ihmistä ei ole luotu olemaan yksin, tarve siihen tavalla tai toisella, on jokaisessa ihmisessä. Mutta luulen, että jos se ei ole mahdollista, siihen kai suhtautuu eri tavalla ja tavallaan rakentaa elämänsä eri tavalla. Tarkoitan sitä, että jos olet aina ajatellut, että tulet olemaan jonkun kumppani, olet pitänyt itsesi avoimena sille. Minä taas aina tiesin, etten tule olemaan, joten olen tietoisesti totuttanut itseäni olemaan yksin ja olen aina tuntenut itseni ihan kokonaiseksi yksinkin.

    Ja btw; minä en näistä asioista mitään tiedä, mutta sinuna unohtaisin automaattisesti miehet, jotka käyttävät sanaa "pantava"... :D En oikein usko, että he ovat varsinaista poikaystävämateriaalia... He eivät taatusti pidä kiinni kädestäsi vanhana tankissa, vai miten se menikään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä ja nämä ovat siis niitä miehiä jotka parin kehun jälkeen olettavat saavansa viihdykettä alastonkuvien muodossa. :-D noille miehille on kyllä ne tietynlaiset naiset joita jokainen varmaan tuntee mutta minä en kyllä niin helppo ole. :-D

      Toki ulkonäkö on se ensimmäinen asia jonka huomaa, varsinkin Tinderissä jonka koko idea on ulkonäön perusteella valkkaaminen. Silti se tuntuu niin typerältä ja jotenkin asiaankuulumattomalta. En osaa selittää miksi. Kaikki mitä kirjoitit on kyllä oikeastaan totta, kai, mutta ne kaikki "säännöt "tuntuvat niin tyhjiltä.

      Poista
  2. Tiedän mitä tarkoitat, olen aikoinaan paininut ihan samojen ajatusten kanssa. Suretti tai ärsytti, tai molempia, kun kerran entinen poikaystäväni listasi parhaita puoliani. Kaikki ne oli jotain pinnallista. Mieluummin olisin kuullut olevani fiksu tai mukava. Ja edelleen olen sitä mieltä, että toisten kuvailuissa tai kehuissa olen mieluummin ensisijaisesti jotakin muuta kuin mitä tahansa pinnallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Toki on mukavaa kuulla olevansa kaunis mutta että on vain kaunis.. turhaa.

      Poista
    2. Hei, mulla oli sama edellisessä suhteessa - tyyppi piti nättinä ja hyvätissisenä mutta siihen ne kehut sitten jäikin. Sanomattakin selvää että sai lähtöpassit lopulta. Nyt tämän toisen suhteen alussa ihastuttiin poikaystävän kanssa toistemme persooniin (chatissa, lol :D) ja vasta alkuvaiheen jälkeen vaihdettiin kuvia. Kun tunsi jo toisen ajatuksia ja maailmankatsomusta niin tietenkin myös ulkonäkö ihastutti, vaikka lasipäiset gingerit eivät ole ennen viehättäneet ollenkaan (nyt nämä ovat kumppanissa aivan vastustamattomia pikku ulkonäköseikkoja!). Musta Tinder voi olla vähän huono siihen tarkoitukseen, kun jotkut saattavat kiinnostua vain siitä ulkonäöstä ja ohittaa muut pikkujutut toisessa saadakseen "sen nätin tytön". Hmm, voisi alkaa kehittelemään jotain appia missä ensin pitää keskustella ja sitten vasta tulee mahdollisuus lähettää kuva....! En tiiä, tuliko tästä nyt jotenkin sekava kommentti, äh.. :D

      Poista
    3. Tuo on kyllä totta! Tietysti koska edellisessä suhteessa koin olevani rakastettu kaikin puolin enkä vain ulkoisten avujen takia, seuraavalta suhteelta on sitten tietyt odotukset. Eli kun tiedän että on mahdollista saada täysi hyväksyntä huonoina tai rumina päivinä, niin nuo tuollaiset ulkonäkökommentit menevät toisesta korvasta ulos. Vaikka sen aivan vilpittömänä kohteliaisuutena sanoisikin. Tänään olen menossa taas Tinder-treffeille, katsotaan miten käy :-D

      Poista
  3. Tämä on vain ajatus, mutta jos tunnet koko ajan puolikkuutta, pitäisikö sinun opetella olemaan kokonainen, ennen kun haet uutta suhdetta? Nyt se puuttuva puolikas on - valitettavasti- eksäsi. Ole ensin kokonainen, jotta voit tehdä rehellisesti tilaa täysin uudelle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ajatus on varmasti totta. Kun yhtäkkiä kaikki muuttuu niin tietysti olen vähän hukassa itseni kanssa, eikä olisi järkevää sotkea ketään uutta tähän kuvioon. Mikään kiire mulla ei ole vakiutua tai löytää uutta miestä, vaikka tässä sen perään kaipailenkin.. vaikka piristys kelpaisikin :-D

      Poista
    2. Ja ongelma ei ole se etten osaisi viettää aikaa yksin, päinvastoin. Tässä on kuitenkin kyseessä erilainen yksinoleminen, yksinäisyys.

      Poista
  4. Heh, vähän out of topic mutta sinulla on aivan mahtava tyyli kirjoittaa! :D Niin eläväistä ja hyvällä huumorilla höystettyä tekstiä vaikka aihe ei mitenkään hilpeä olekaan. Mutta Tinderin kaltaisten sovellusten heikkous on usein juuri se, että siinä korostetaan ihmisten ulkoista viehättävyyttä liikaa. Toki tämä on myös tärkeää, mutta kuten aiemmassa kommentissa todettiin, kun ihmisen sisimpään on rakastunut, näkee hänen ulkoisen olemuksensa myös lempeämmin vaikka se sisältäisi piirteitä, joista aiemmin ei ole ajatellut pitävänsä. Oletko harkinnut jotain keskustelupalstaa, jonka kautta voisi tutustua uusiin ihmisiin? Tai harrastuksiin liittyvää yhteisöä?

    Toki tärkeää on saada myös haavat parannettua rauhassa ja oma itsensä tuntumaan ehjältä. Kaipaus seuraan ja parisuhteen tuomiin asioihin joita kuvailitkin on myös osa sinua, mutta toisaalta, tämä sinkkuus voisi olla loistava mahdollisuus toteuttaa kaikkia niitä haaveita, joita et aiemmin ole voinut tehdä. Ihan niitä pieniä asioitakin, kuten ostaa esimerkiksi sitä hyvää juustoa josta edellinen kumppani ei pitänyt. Se voi jo auttaa löytämään sen hukassa olevan osan itseään, ja loput pienet puuttuvat muruset löytyvät sitten kun se sopiva mies tulee kohdalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) en ole edes ajatellut mitään keskustelupalstoja, ne eivät jotenkin ole mun tyylisiä. Ja se tuntuisi jotenkin niin selvästi miehen hakemiselta, enkä ihan tosissani vielä mitään etsi. Tuo tinder on mukavaa ajanvietettä ja kahvittelut on mukavaa, mutta katson tässä minne se sitten vie. Vaikka toisaalta olenkin jo malttamaton löytämään sen omani sieltä jostain. :-)

      Ja olet kyllä oikeassa tuossakin, että nyt on aika tehdä just sitä mitä itse haluaa. Ne ovatkin niitä pieniä juttuja kuten vaikka se ettei tarvitse tiskata astioita sekunti sen jälkeen kun on nielaissut viimeisen suupalan :-D kiitos tästä kommentista ja pahoittelut ehkä sekavasta vastauksesta. Ennen kuutta eivät kaikki aivosolut ole vielä hereillä!

      Poista
  5. Unohda Tinder, tai sulje puhelin ainakin yöksi. "Onni ei löydy etsien vaan eläen", saattaa ehkä pitää paikkaansa. Jos lopetat aktiivisen etsimisen, saatat löytää sen jota etsit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä puhelin on yön ihan äänettömällä, aamulla on vaan herätessä tullut viestejä. :-D heh en sentään niin paljon siellä ole että öisinkin heräisin. varmasti tuokin on totta ja jos tuijottaa vaan puhelinta niin voi kävellä ohi hedelmällisistä tilanteista!

      Poista