the rest is still unwritten

Feel the rain on your skin
No one else can feel it for you
Only you can let it in
No one else, no one else
Can speak the words on your lips
Drench yourself in words unspoken
Live your life with arms wide open
Today is where your book begins
The rest is still unwritten

Oon ihastunut instagramiin niin kovasti, etten oikein tahdo saada aikaiseksi kunnollista postausta blogin puolelle! Hassua, kun siirryin kivikaudelta Android-kaudelle, en oikein ymmärtänyt että mitä kuvia siellä instassa pitäisi muka jakaa, ei mulla oo sinne mitään asiaa. Hehe, kummasti siihenkin kelkkaan on päässyt mukaan!

Maanantaina aamusta oli omituinen olo kurkussa, ja lounaan jälkeen tuntuikin jo niin hassulta että täytyi poistua töistä kotiin. Olen ollut nyt tiistain ja keskiviikon saikulla, ja olo on jo paljon parempi. Eilen oli koko ajan sellainen olo, että iskeekö se flunssa nyt sieltä vai ei, välillä oli hyvä olo ja välillä halusi vain tunkeutua yhä syvemmälle peittojen sekaan. Huomenna pääsen kuitenkin takaisin töihin!

Mulla on koko ajan sellainen olo, että kohta tapahtuu jotain erikoisen hyvää ja ihanaa. Koko ajan sellainen pieni kutina varpaissa (hyi, tuo kuulosti joltain jalkasieneltä), ja pieni hymy kasvoilla. Kadulla kävellessä mietin, että kuka tahansa vastaantulijoista voisi olla se oikea ja mitä vaan voi tapahtua. Kun aiemmin kuljin laput silmillä kieltäen huonot asiat ja estäen hyvät asiat, nyt tuntuu kuin jokainen ovi olisi räjäytetty auki ja minun tehtäväni on vain astua sisään ja tutkia mitä kullakin huoneella on tarjottavanaan. On totta, että negatiivisuus houkuttaa lisää negatiivisuutta, kun taas positiivisuus ja vastaanottavaisuus vetävät puoleensa lisää hyviä asioita ja uusia mahdollisuuksia. Täytyy vain uskaltaa hypätä, ottaa se ratkaiseva askel ja nostaa ankkuri. Jankutan koko ajan täällä blogissa sitä kuinka onnellinen olen ja se alkaa varmaan pikkuhiljaa ärsyttämään. On hienoa tuntea itsensä jotenkin puhtaaksi ja vapaaksi, ja toisaalta ei ole mitään mitä voisi syyttää pieleen menevistä asioista. On pakko kohdata itsensä ja puhutella, mikä on samalla pelottavaa ja huojentavaa. En tarkoita että parisuhde olisi jotenkin alistanut tai tukahduttanut minua, vaan tein sen ihan itse. Olin jotenkin... liian avovaimo ja kihlattu, enkä tarpeeksi ihan vaan minä. Nyt kun ei ole muuta jäljellä kuin minä itse, täytyy tulla sujuiksi sen sisimpänsä kanssa.

Netissä on pyörinyt jo jonkin aikaa Brookie-reseptejä, ja tänään päätinkin taikoa itselleni ja kämppikselle moisen herkun. Brookie on siis brownien ja cookien yhdistelmä, jonka olemassaolo jääkaapissani ei ainakaan auta painonpudotuksen suhteen. Brookie on parasta lämpimänä, ainakin minun mielestäni :-) Itse tein tällä ohjeella. Seuraavalla kerralla aion käyttää hieman vähemmän sokeria, tämä brookie oli jopa minulle hitusen liian makea ja tumman suklaan maku jäi sokerin jalkoihin.

Ps. Oon tehny ihania löytöjä kirppareilta, ja kaikkien tapojeni vastaisesti mun täytyy ehkä tehdä esittelypostaus niistä!!