olenko muuttunut?

Melkein kolme ja puoli kuukautta on kulunut tekstistä, jossa kerroin Blindfoldsin jäävän tauolle. Sanoin palaavani ehkä joskus takaisin bloggaamisen pariin, ja tänään tuntui hyvältä idealta avata blogger pitkästä aikaa.

Lupasin julkaista vanhoja postauksia takaisin blogiin, mutta sitä en muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tehnyt. Kaikki vanha teksti tuntui niin vieraalta, varsinkin ne, joissa kerroin silloisesta parisuhteestani. En halunnut niitä tekstejä enää esille, vaikka nykyään olemmekin kavereita. Kaikki muut tekstit taas tuntuivat kovin lapsellisilta ja kaukaisilta, enkä voinut enää samaistua oikein mihinkään, mitä olin kirjoittanut. Kadun joitain julkaisemiani tekstejä.

Mitä on tapahtunut? Noh, oikeastaan kaikki on muuttunut. Ulkoiset puitteet ovat pysyneet samoina, mutta olen huomannut ajattelevani nykyään hyvin eri tavalla kaikesta. Olen tietoisesti pyrkinyt aikuistumaan muuttamalla esimerkiksi pukeutumistyyliäni, ja jollain hassulla tavalla se on vaikuttanut myös siihen, miten käyttäydyn ja kuinka ajattelen itsestäni ja muista. Aikuistumisen vastapainona olen tehnyt tänä kesänä paljon kaikkea typerää, jota en ikinä olisi kuvitellut tekeväni!

Myös työ on muuttanut ajatusmaailmani lisäksi luonnettani. En ole enää se epävarma punastelija, vaan tartun uusiin ja jännittäviinkin tehtäviin aivan erilaisella tarmolla kuin ennen. Aiemmin eteenpäin työntävänä ajatuksena oli pakko, nykyään haluan haastaa itseäni epäonnistumisen uhallakin. Rakastan työtäni, enkä olisi vaikkapa vuosi sitten osannut kuvitella löytäväni sellaista.

Aloitin myös opiskelun uudessa koulussa, mikä ei valitettavasti ole sujunut aivan niin hohdokkaasti kuin toivoin. Tämä johtuu täysin omasta asenteestani ja motivaation suuntaamisesta vääriin paikkoihin, mutta en jaksa huolia. Luulenpa, että koulun alkaessa aika moni valitsee bileillan aamuherätysten sijaan, ja työpäivän koulutöiden sijaan. Arvojärjestys varmasti fiksaantuu ajan kanssa, tällä hetkellä pyrin vain tekemään sitä mistä nautin. Olen mielestäni ansainnut sen :-) Opiskelu on kuitenkin ollut mukavaa ja ihanan haastavaa, vaikka luulinkin nauttivani aivojen rasittamisesta hieman enemmän. 

Entäs rakkaus? Sitä en ole löytänyt, vaikka hätäpäissäni olen jo tosissani etsinytkin. Erosta on kuitenkin vielä niin lyhyt aika, etten oikeastaan osaa kuvitella itseäni tyttöystäväksi ihan vielä. Suuri kaipuu on kuitenkin päästä viereen ja jutella työpäivän jälkeen jollekin muullekin kuin kissoille. Vaikka kesä on ollut railakkuuden lisäksi raadollinen oppitunti miehistä, olen optimistinen tulevaisuuden suhteen. Haluaisin kyllä kovasti antaa elämän kantaa, mutta lähinnä minua ärsyttää "lopeta etsiminen, niin löydät" -aforismeja viljelevät neuvojat. Jospa kuitenkin jonain päivänä, täysin yllättäen törmään siihen mieheen, jonka kyljessä on juuri minun kokoiseni tila.

Aiemmin stressasin jatkuvasti blogin päivittämisestä, lukijoiden ja kommenttien saamisesta sekä kuvien ottamisesta, mutta nyt aion jatkaa kirjoittamista hyvällä fiiliksellä. En halua tehdä kompromisseja, vaan kirjoitan silloin, kun minulla on aikaa ja asiaa. Parhaimmillaan kirjoittaminen on rentouttavaa ja puhdistavaa, enkä halua sekoittaa siihen kielteisiä tunteita. Toivottavasti siellä ruudun takana on edelleen ihmisiä, joita blogini vielä kiinnostaa :-)

Minun mieheni

Minun mieheni on hauska. Miehellä on hassu huumorintaju, viekas, nokkela ja älykäs. Yhdessä me nauramme 9GAGia selaillen aamulla, peiton alla, kun ei vielä jaksa nousta mutta ei pysty enää saamaan unen reunasta kiinni. Minun mieheni on lämmin ja turvallinen, ja hänen vieressään on aina tilaa. Jos olen hyvällä tuulella, pääsen halaukseen, jos olen pahalla tuulella, saan halauksen vaikka esitän etten halua. Jos olen surullinen, saan oikein suuren halauksen, mutta en niin suurta, että se surukin mahtuisi mukaan. Se jää ulkopuolelle.

Minun mieheni on itsevarma, minun mieheni tietää mitä haluaa ja hankkii sen. Ei jää katselemaan, miettimään, odottamaan ja pohtimaan vaan tekee. Minun mieheni lukee ja tietää paljon, ja juttelemme aina kaikesta viisaasta ja oudosta, kuten maailmansodista, kastematojen sielunelämästä, siitä kuinka pelottavaa oikeastaan on katsoa avaruusdokumentteja ja mitä tarkoittaa, jos riikinkukko päästää kissan maukumista muistuttavan äänen.

Minun mieheni on hieman pidempi minua, sen verran pidempi, että yltää suukottamaan päälakeani. Samalla mieheni nauraa vähän takkuisille hiuksilleni, mutta yhdessä päätämme, että kampaaminen on turhaa koska hiukset takkuuntuvat aina uudestaan. Minun mieheni tulee viereeni kun seison peilin edessä suupielet alaspäin. Minun mieheni halaa minua ja auttaa ymmärtämään, että olen kaunis. Minun mieheni on sitä mieltä, että minä olen aina kaunis. Myös silloin kun minulla on nuha ja myös silloin kun olen itkenyt ja myös silloin kun suupieleni ovat keltaiset juustonaksuista.

Minun mieheni tykkää kokata. Minun mieheni haluaa kokata kanssani, ja opettaa minulle pieniä kikkoja ja myös sen, miten hänen lempiruokansa oikein tehdään. Painan keinot mieleeni siksi, että minäkin oppisin sen tekemään ja voisin joskus tarjoilla sen vaikka suoraan sänkyyn tai työpäivän päätteeksi yllätyksenä. Minun mieheni leipoo kanssani, ja yhdessä annamme pisteet tuotoksille asteikolla 9-10. Me katsellaan reseptejä ja pohditaan, mitä olisi kiva koittaa ensi kerralla. Välillä meidän täytyy järjestää pieniä kestejä ystäville, koska ei millään jakseta kahdestaan syödä kaikkea sitä hyvää, mitä me leivomme ja kokkaamme.

Minun mieheni haluaa tehdä ja harrastaa minun kanssani. Yhdessä me käymme kirjastossa katselemassa ja selaamassa kirjoja, lainaamme paljon muttemme koskaan muista niitä lukea. Me käymme ulkona muuten vain, me kulutamme viimeiset kolikot teehetkeen kivassa kahvilassa, ja silloin kun pitäisi siivota tai tehdä jotain tärkeää, minun mieheni ja minä otamme siveltimet käteen ja alamme maalaamaan, vaikkei kumpikaan oikeastaan osaa. Me yritämme rakentaa jostain vanhasta jotain uutta, mutta valitettavasti aina mielikuvat eivät kohtaa lopputuloksen kanssa. Mutta se ei meitä haittaa, me yritämme joskus uudestaan. Mutta ei me oikeasti yritetä, me unohdetaan se ja seuraavaksi yritetään jotain muuta.

Minun mieheni pitää eläimistä. Minun mieheni arvostaa muutakin elämää kuin omaansa, ja hän haluaa auttaa. Minun mieheni on empaattinen, huolehtivainen. Noh, ei liian huolehtivainen, koska mihin minä muuten purkaisin kaiken Muumimamma-energiani? Minun mieheni syö karkkia kanssani, mutta aina välillä piilottaa loput etten söisi liikaa. Minulla on tapana syödä liikaa karkkia, vaikka tiedän ettei pitäisi. Minun mieheni auttaa minua. Minun mieheni ei punnitse ruokiaan koska tietää, että se stressaa ja ahdistaa minua. Minun mieheni voi hyvin ja auttaa minuakin voimaan hyvin.

Minun mieheni viihtyy ulkona ja metsässä, kiipeillen, kavuten, kävellen ja juosten. Minun mieheni pukee ulkovaatteet ja nappaa minut kädestä mukaansa. Me yhdessä kuljetaan metsässä ja kuunnellaan ympäröivää elämää. Me katsellaan matoja ja muurahaisia, me säikähdetään hämähäkkejä ja juostaan niitä karkuun vaikka ne roikkuvat seitissään meidän takissa kiinni. Minun mieheni loikkii perässäni kiviä pitkin veden yli pienelle saarelle, vaikka vähän huolestuukin, että riittääkö minun tasapainoni. Kyllä se riittää, vaikka olenkin aika kömpelö. Jos kaadun, minun mieheni tulee viereeni auttamaan minut ylös, hän taluttaa minut kotiin muttei koskaan sano minähän sanoin että noin käy.

Minun mieheni pitää minusta tällaisena kuin olen, ja hänen mielestään kaikki oudot piirteeni ovat herttaisia. Minun mieheni ei suutu jos tiuskin nälkäisenä, minun mieheni halaa minua kun pyydän anteeksi tiuskimistani nälkäisenä. Minun mieheni liittyy joskus mukaan, kun laulan suihkussa. Minun miestäni ei haittaa se, etten aina jaksa viedä tavaroita paikoilleen, vaan piilotan ne sohvan alle. Minun mieheni nauraa kun kysyy missä kameran laturi on ja minä vastaan se on sohvatyynyjen välissä koska piti nopeasti siivota. Minun mieheni ei sano mitään kun rämpytän tuhatta eri nappia tietokoneen jäätyessä. Minun mieheni ymmärtää, minun mieheni rakastaa, minun mieheni arvostaa, minun mieheni kunnioittaa, minun mieheni on rehellinen. Ja vaikken ole häntä vielä tavannutkaan, minä rakastan häntä jo nyt.

Ask her if she wants to stay awhile

Muistan kun aloin lukioikäisenä saamaan huomiota internetissä ja kadulla ja se tuntui niin hyvältä. Tuntui että olin olemassa vain jos sain kehuja ja kauniita sanoja. Baarissa vihellykset ja hipaisut nostivat itsetuntoni katosta läpi ja toisaalta ilta oli täysin pilalla mikäli en saanut edes yhtä silmäniskua tai tanssipyyntöä. Koko minuuteni oli täysin riippuvainen siitä, mitä muut ajattelivat.

Kolmivuotinen parisuhde muutti sen kaiken, ja sen aikana itsetuntoni rakentui muille asioille, terveelle pohjalle. Nyt sinkkuaikana olen huomannut, että kaikki mikä oli teininä jännittävää on nyt ärsyttävää. Kaikki mikä oli aluksi uutta, on nyt ennalta-arvattavaa. Mua turhauttaa ihan törkeän paljon se, että saan jatkuvasti viestejä joissa kehutaan mun ulkonäköä. Olen kaunis, upea, pantava, naisellinen, siis kertakaikkisen mainio beibe. Kun nämä tyhjät sanat loikkii ulos mun puhelimesta päivittäin, niiden merkitys on kadonnut aivan täysin. En edes ajattele olevani mitenkään henkeäsalpaavan kaunis ja erikoislaatuinen naisihminen, mutta olen huomannut toivovani, että edes joskus joku kehuisi sitä kuinka mukava olen. Tai fiksu. Tai hyvää juttuseuraa. Tai mitä tahansa, mihin ei liity kasvot tai rinnat. On harmittavaa istua kahvilla mukavan ihmisen kanssa ja kertoa jotain henkilökohtaista juttua vain huomatakseen, että juttukaverin mielenkiinto on kolmekymmentä senttiä liian alhaalla. Tällaistako on olla sinkku? Onko olemassa niitä Disney-prinssejä, jotka rakastuvat ensisilmäyksellä? Tai missä on minun lobster, Ross? Kuka Tinder-matcheistani on se, joka varastaa minulle sinisen käyrätorven ravintolasta? Kuka on se, kenen nimen maalaisin veneeni kylkeen siitä yksinkertaisesta syystä, etten keksi mitään kauniimpaa sanaa koko maailmassa?

Tinder huutaa yötä päivää, ja vaikka tykkään jutustella, haluaisin tehdä selväksi etten etsi mitään irtosuhdetta enkä kaipaa ketään kehumaan ulkonäköäni, haluaisin vain löytää ihmisen joka saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi, lämpimäksi, hyväksi, onnelliseksi. Vaikka olen ollut yksin vasta näin vähän aikaa, olen huomannut kuinka paljon totuinkaan parisuhteeseen ja kuinka paljon kaipaan sitä, että herätessä joku nukkuu vieressä. Ja se joku nukkuu siinä aina, eikä vain huuruisen illan muistona. Ihmisiä on monenlaisia, mutta minua ei ole luotu olemaan yksin. Heräämään yksin, kokkaamaan aamiaista yksin, katsomaan ohjelmaa yksin, nauramaan huonoille 9GAG -jutuille yksin, käymään suihkussa yksin, nukkumaan yksin. En koe olevani riippuvainen läheisyydestä siinä mielessä, että tarvitsen sitä riippumatta kuka sen tarjoaa. Koen vain niin suurta puolikkuutta tällä hetkellä, puolet minusta on jossain ja yritän paikantaa sitä omaa satamaani iltaisin miettiessäni. Välillä tuntuu että minulla on aavistus paikasta, mutta sitten se katoaa. Ei se ollutkaan mitään, väärä hälytys.