Ihana sinkkuelämä

Vaikka eron jälkeen kirjoitinkin, etten voi kuvitella koskaan ihastuvani tai löytäväni uutta miestä, olen näiden kuluneiden viikkojen aikana muuttanut mieltäni. Täysin. Olen lähtenyt rohkeasti jututtamaan miehiä joiden olen ennen ajatellut olevan out of my league ja hämmästynyt täysin miten osaankaan jututtaa ja esittää olevani luonteva flirttailija. Olen saanut hyviä ja parempia suudelmia, pari huonoa ja muuta. Olen käynyt Tinder-treffeillä ja tajunnut, että olenkin oikeastaan aika puhelias ja en ollenkaan niin ujo ja epävarma kuin luulin olevani, eikä flirtti ole mitään mitä pitää pakottaa tai esittää; se vaan tulee pintaan kun oikenlainen mies istuu vieressä tai tulee jututtamaan muuten tylsissä juhlissa. Kaipaan läheisyyttä, ja parasta onkin ollut yksinkertaisesti se, kun saa olla vieressä ja pitää kiinni. On jännää löytää näitä uusia puolia itsestäni, en olekaan pelkästään se ylihuolehtiva ja pieniä asioita vatvova Muumimamma vaan aika paljon muutakin. On ollut hauskaa tutustua miesten lisäksi omaan itseeni, ja minä itse olenkin ollut miellyttävin uusi tuttavuus viime aikoina.

Eilen lähdettiin pitkästä aikaa Veeran kanssa valloittamaan kaupunkia! Kolmea eri asua soviteltuani päädyin siihen punaiseen mekkoon, jonka haluan aina pistää ja joka päällä tunnen itseni kuitenkin epämukavaksi ja lihavaksi mutta toisaalta taas näytän aika hyvältä mutta silti kuitenkin ehkä vähän en tiedä apua pömpöttääkö no ei pömpötä apua en tiiä vaihdanko vaatteet no en vaihda lähdetään ennen kuin muutan mieltäni. Päämääränä meillä oli taas Bricks, joka on edelleen Tampereen paras bilemekka. Istuskeltiin pubin puolella ja tanssittiin aivan liian monen Kaija Koon biisin tahtiin, pidettiin yllä Tinder-, Kik- ja Whatsapp-keskusteluja mutta ennen kaikkea nautittiin toistemme seurasta. Ihmettelinkin Veeralle sitä, että vaikka tanssiessa ei tule juteltua tai suurimman osan ajasta edes pidettyä katsekontaktia, olisi aivan eri asia lähteä jonkun muun kanssa tanssimaan. Vähän vieraamman tai muuten vain vieraalla maaperällä olevan tyypin kanssa baarissa tulee helposti kiusallista, ja on jotenkin koko ajan tosi tietoinen siitä, että ei puhuta. Hyvän ystävän kanssa ei tarvitse turhia lörpötellä eikä aika käy pitkäksi, on helppo vaan olla. (Menen ehkä Veeran kanssa naimisiin.) Koko baarissa vallitsi muutenkin hyvä meininki, ja meidän viereen tuli tanssimaan ihana keski-ikäinen bilehile jolla oli todellakin rytmi veressä ja hymy ja hyvä fiilis paistoi kasvoilta ja tarttui muihinkin.

Tanssipuolen auettua tanssittiin hetki kahdestaan, kunnes saatiin tanssiseuraa miehistä, joita juuri aiemmin tiirailtiin hieman kauempaa. En ole mikään tanssilattiahinkuttamisen ylin ystävä, ne noloilut jäivät sinne 18-vuotissekoiluihin... Eikö olekin välillä vaikeaa olla ihminen, kun tulee mieleen jotain vuosikausien takaisia noloja juttuja joita miettii sitten kun yrittää nukahtaa eikä saa unta kun hävettää edelleen ihan törkeän paljon? Noh, eilen tuli kuitenkin hinkutettua vähän, mutta se oli oikeastaan aika hauskaa. Koko tanssia hallitsi hauska ja välitön tunnelma, ja tanssipari luki hyvin kehonkieltä eikä ollut liian päällekäyvä. Jonkin aikaa tanssittiin siinä nelistään ja istuttiin juttelemaan ajan juostessa hirveää vauhtia. Pilkun jälkeen poistuttiin porukalla ja herrasmiehet maksoivat meidänkin taksimatkan kotiovelle. Ilta oli ihan älyttömän mukava, en edes muista milloin olisin viimeksi tavannut selväpäistä kohteliasta herrasmiestä joka on sekä hauska että fiksu. Päällimmäiseksi jäi hymy kasvoille ja suudelma huulille. Aamulla naurettiin vielä illan parhaille jutuille, oli ihana nauraa pitkästä aikaa oikein kunnolla.

Aamulla (ja kahden tunnin yöunien jälkeen käytän tuota termiä hyvin väljästi) lähdimme vaeltamaan univelkoinemme kohti Amurin Helmeä aamupalalle, varovasti, ettemme kompastuisi omiin silmäpusseihimme. Tapani mukaan söin aivan liikaa ja parin tunnin jälkeen alkoi melkoinen hepuli painaa päälle ja pöytän istunut mies sai myös aamunaurut älyvapaista keskusteluistamme. Kotimatkalla oli lievästi sellainen fiilis, kuin olisin säilönyt aivoni jonnekin selkärepun pikkutaskuista ja jalkalihaksetkin taisivat jäädä Veeran lakanoihin. Viiden kilometrin kotimatkalla pysähdyin penkille levähtämään ainakin neljästi kuten vajaakuntoisilla vanhuksilla on tapana, ja loputonta matkaa raahustaessa aloin yhtäkkiä ymmärtämään pulsuja, jotka vain päättävät ottaa lepiä tien poskessa ruohikon syleilyssä. Jotenkin päädyin kuitenkin kotiin ja pääsin oikeasta ovestakin sisään, ja loppupäivä onkin mennyt melkoisessa pöhnäkoomassa. Univaje saa aikaan omanlaisensa krapulan!

Sain illan aikana kehuja siitä, kuinka hyvältä näytin punaisessa mekossani. Veeran viereen nukahtaessani mietin ääneen, miksi tarvitsin ulkopuolisen kehuja uskoakseni sen, että näytin oikeastaan oikein hyvältä. Veera sanoi koko illan, että näytin hyvältä, itsekin pidin mekosta ja jos joku muu olisi näyttänyt siltä kuin minä, olisin luultavasti ajatellut että onpas hyvin istuva mekko. Silti, olen itseni pahin kriitikko ja vasta palaute saa uskomaan ne positiiviset asiat, joita itsekin peilissä näen ja salaa ajattelen.

because i'm happy

Sama ihana onnellisuus vaan jatkuu täällä päässä, ja mun puolestani saa edelleen jatkua! Työharjoittelussa on superkivaa, en muista milloin viimeksi työkaverit olisivat olleet noin mukavia ja vaikka aamun väsymys on aivan hirmuista, lähden silti joka aamu iloisena töihin!

Uusi kämppikseni muutti tänne. Onneksi tavaraa ei ollut paljoa, olin jo ehtinyt unohtaa kuinka ikävää tavaroiden raahaaminen portaikossa on. Kaikki muu meni hissillä paitsi sänky ylös ja mun tuoli kellariin, mutta voi jumpe sitä ähertämistä. Yhteiseloa on takana nyt vajaa viikko ja kaikki on sujunut oikein mukavasti. Ukko ja Elsa ovat tehneet tuttavuutta ja myllänneet kämppiksen huoneessa, onneksi ihan luvan kanssa :-)

Vappu meni oikein rennoissa ja lievästi tylsissä tunnelmissa. Söin pari munkkia ja pari metrilakua, palelin kaupungilla ja nukuin paljon. Yo-lakki ei sovi edelleenkään yhtään sen paremmin kuin sinä päivänä kun sen sain, mutta silti sitä oli mukava pitää päässä. Vappu oli yksi lapsuuteni lempparipäivistä, mutta sitäkin enemmän odotan... synttäreitä!! Huomenna juhlitaan pienesti ja sievästi, koska oikea juhlapäivä on vasta maanantaina. Jännittää. Ikäkriisi pahenee. En ole vieläkään naimisissa Lauri Ylösen/Cristiano Ronaldon/Mica Ikosen/Alexander Rybakin kanssa, en ole töissä, en ole miljonääri, en ole Spice Girl enkä edes äiti. Hirvittävästi tekemistä ja vuosi vuodelta vähemmän aikaa.

let's put a smile on that face

Ai vitsit, kävi just niinkuin ajattelinkin käyvän; sillä sekunnilla kun aloitan työssäoppimisen, katoaa kaikki ylimääräinen aika, puhti ja mielenkiinto mihinkään muuhun kuin työhön ja nukkumiseen. Varttia vaille viiden aamuherätykset ovat tuskaa ja herätyskellon pärähtäessä soimaan toivon vain kuoleman hellään syleilyyn ja ikiuneen pääsemistä. Vajaan viikon takia olen ollut vasta neljä päivää tuolla, mutta olen tykännyt aivan älyttömän paljon! Saan tehdä paljon erilaisia juttuja, aina saa neuvoja kun kysyy ja työporukka on mukavaa ja puheliasta sorttia. Olen itse ensimmäisestä aamusta lähtien lörpötellyt mitä sattuu, ja se on tuntunut tosi luonnolliselta eikä miltään väkinäiseltä small talkilta kuten joissain työpaikoissa. Instaan lisäsinkin pientä näperryshommaa jota tein, ja taisinpa kulkea koko loppupäivän typerä virne naamalla. Tulee niin hyvä mieli, kun osaa ja onnistuu :-)

Töiden lisäksi olen viettänyt kaiken muun ajan nukkuen, sillä vaikka nukkuisinkin tuntimäärällisesti tarpeeksi, liian aikainen herätys vie pohjan kaikelta unelta. Tämäkin varmasti helpottaa tässä päivien kuluessa, samaa väsymystä taisin valitella Sokoksella kun töihin piti herätä varttia vaille kuusi. Eilen kävin katsomassa Kärppä-peliä, ja voi vitsit mikä matsi! Suurimman osan ajasta tosin tein tarkempaa tuttavuutta ihmisten takaraivojen ja Passionin viherkasvien kanssa, mutta kyllä siellä muutaman tilanteenkin näki. Valitettavasti uni vei voiton ja poistuin paikalta ennen kunniakasta voittoa. Tänään taas saa jännittää, toivottavasti king in the north vie voiton ja pokaalin :-)

Muhoksen reissulta sain uutta innoitusta salitreeniin, ja kaivoinkin esille vanhan klassikon eli Arskan kultaisen kuusikon. Motivaatiota riittää ja kuvittelen tuntevani jo nyt treenien tulosta lihaksissa. Vielä kun saisi tätä elopainoa pienemmäksi, niin ne kuvitteelliset lihaksetkin saattaisivat pilkahtaa esille! On kyllä kummallista miten pieni asia voi saada motivaation kattoon, ja minkälainen merkitys sillä on koko treenaamiselle! Pitkästä aikaa keskityn tekemiseen kellon vilkuilemisen sijaan enkä luovuta heti kun ei enää huvita tehdä viimeisiä toistoja. Toivottavasti motivaatio pysyy yllä nyt pidempään!

Tuleva kämppis kävi kylässä, ja hirmuisen mukavalta vaikutti! Ehkä jo sunnuntaina päästään saman katon alle, odotan aika innoissani :-) Ukkokin yleensä hieman aristaa vieraita aluksi, mutta tällä kertaa seurasi kuin hai laivaa ja törttöili jalkojen edessä. Viikon päästä vietetäänkin sitten jonkinlaista synttäri-tupari-kombinaatiota, mikäli siis intoa ja valuuttaa riittää. Tällä hetkellä elämä tuntuu hymyilevän niin, että viisaudenhampaatkin vilkkuvat! Muakin hymyilyttää :-)