sunnuntai 25. toukokuuta 2014

I told to myself: What the f*ck!?

Bongasin yhtenä päivänä rautatieaseman seinältä julisteen, jossa mainostettiin Semaforissa järjestettäviä Tredun päättäjäisjuhlia. Esiintyjinä Ruudolf ja Musta Barbaari (kenet ottaisin mielelläni aviomieheksi, OTA YHTEYTTÄ), joten superinnoissani odotin tuota tapahtumaa. Eilen se sitten oli, enkä oikeastaan vieläkään ymmärrä mitä tapahtui...

Ostettiin Veeran kanssa liput oikein ennakkoon. Meille sanottiin, että puolenyön aikaan esiintyjät aloittavat, joten kävimme Artturissa istuskelemassa. Ennen kahtatoista lähdettiin valumaan Semaforiin, ja paikan päällä tilattiin vedet. Vesi maksoi euron, mikä on mielestäni aivan törkeän hintaista ellei kyseessä ole monen litran kannu. Odoteltiin, odoteltiin, odoteltiin, ihmeteltiin tökkivää musiikkia ja kauhisteltiin paikan juoppolallin tanssiliikkeitä. Kello oli yksi, kun viimein savu alkoi nousta ja lavalle kuulutettiin esiintyjä...... tanssija. Tredun juhlissa kun oltiin, odotin jotain ysiluokkalaisen hiphop-esitystä, mutta silmäni sulivatkin ulos naamasta kun näin, mikä meitä odotti. Tavisnainen asteli viekoittelevasti alusvaatteissaan lavalle ja aloitti, noh, "eroottisen" "tanssinsa". En voinut tuijottaa esitystä häpeämättä ja toistelin Veeralle järkyttyneenä tapahtuuko tää oikeesti?

Nainen siinä hieroskeli itseään ja pyllisteli jokaiseen ilmansuuntaan, samalla kun vähensi jo vähäistä vaatetustaan entisestään. Mulle oli hyvin epäselvää, kuinka olin päätynyt Barbaarin lihaksien miettimisestä tilanteeseen, jossa muutaman metrin päässä heiluivat tuntemattoman nuoren naisen ulkosynnyttimet? Siinä vaiheessa kun kylän juoppo pääsi lavalle ilmeisesti sylitanssiin, poistuimme Veeran kanssa pahoinvointiin vedoten taka-alalle.

Kun pahin oli ohi, Ruudolf astui lavalle hieman ennen puolta kahta, eikä Barbaaria edelleenkään näkynyt missään. Viimein ymmärsimme luovuttaa ja lähdimme kalpeina kohti Unionia. Suolaisen hinnan maksettuamme (kiitos veera) pääsimme viimein normaaliin paikkaan, hyvään fiilikseen ja letkeän tanssin pariin. Myöhemmin itse Musta Barbaari saapui paikalle seurueineen, ja voin nyt todeta, että mies oli vielä kuumempi livenä kuin kuvissa. :---) (seriously, ota yhteyttä.) Se ei kuitenkaan ollut illan kohokohta, vaan Unionin meno ylipäätään vei voiton tuossa kummallisessa illassa. Sisäänpääsy ja narikka ovat nelinkertaiset verrattuna Bricksiin, mutta ehkäpä täytyy hankkia pari tanssikeikkaa Semaforissa jotta tienaa sisäänpääsyn hinnan. Oli nimittäin vakava haastaja Bricksille! Unionissa nähdään ensi viikonloppuna :-)


Muuten nämä päivät ovat kuluneet lämpimissä merkeissä, lenkkipolulla, töissä, kaupungilla ja puhelin kourassa. Iho punoittaa ihan kiitettävästi ja rajojakin on jo hankittu, kuten kollaasin kuvasta näkyy! Muutama päivä enää työssäoppimista jäljellä, ja pian pääseekin ihan palkkatöihin! Huimaa!

8 kommenttia:

  1. Mun piti oikeen googlata, että mikä on Union.. :D Oon niin vanha, ettei auta käydä kun vanhojen paikoissa, tai tuntee ittensä oikeesti puumaks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika uus paikka ilmeisesti! Joo siellä oli kyllä paljon sitä lukioikäistä porukkaa.. :-D

      Poista
    2. Sillon kun ite muutin Tampereelle, sen paikan nimi oli Sokeri, ja radiossa pyöri mainokset "koko Kirkkokatu bailaa".. Fuck I'm old :D

      Poista
  2. http://primebody.fitfashion.fi/2014/05/25/voita-itsellesi-pala-luksusta-ja-kauan-vaiettu-on-nyt-vihdoin-totta/

    Tuli mieleen, kun jossain vaiheessa, mietit edullista salia Tampereelta. Tämä vielä aika keskeisellä paikalla, suunnasta kuin suunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mulla on vuoden jäsenyyttä gogolle vielä muutama kuukausi jäljellä, mut täytyy sit katella tuota!

      Poista
  3. Hihittelin kerronnalle, hauskasti kirjoitettu :D

    VastaaPoista