Ihana sinkkuelämä

Vaikka eron jälkeen kirjoitinkin, etten voi kuvitella koskaan ihastuvani tai löytäväni uutta miestä, olen näiden kuluneiden viikkojen aikana muuttanut mieltäni. Täysin. Olen lähtenyt rohkeasti jututtamaan miehiä joiden olen ennen ajatellut olevan out of my league ja hämmästynyt täysin miten osaankaan jututtaa ja esittää olevani luonteva flirttailija. Olen saanut hyviä ja parempia suudelmia, pari huonoa ja muuta. Olen käynyt Tinder-treffeillä ja tajunnut, että olenkin oikeastaan aika puhelias ja en ollenkaan niin ujo ja epävarma kuin luulin olevani, eikä flirtti ole mitään mitä pitää pakottaa tai esittää; se vaan tulee pintaan kun oikenlainen mies istuu vieressä tai tulee jututtamaan muuten tylsissä juhlissa. Kaipaan läheisyyttä, ja parasta onkin ollut yksinkertaisesti se, kun saa olla vieressä ja pitää kiinni. On jännää löytää näitä uusia puolia itsestäni, en olekaan pelkästään se ylihuolehtiva ja pieniä asioita vatvova Muumimamma vaan aika paljon muutakin. On ollut hauskaa tutustua miesten lisäksi omaan itseeni, ja minä itse olenkin ollut miellyttävin uusi tuttavuus viime aikoina.

Eilen lähdettiin pitkästä aikaa Veeran kanssa valloittamaan kaupunkia! Kolmea eri asua soviteltuani päädyin siihen punaiseen mekkoon, jonka haluan aina pistää ja joka päällä tunnen itseni kuitenkin epämukavaksi ja lihavaksi mutta toisaalta taas näytän aika hyvältä mutta silti kuitenkin ehkä vähän en tiedä apua pömpöttääkö no ei pömpötä apua en tiiä vaihdanko vaatteet no en vaihda lähdetään ennen kuin muutan mieltäni. Päämääränä meillä oli taas Bricks, joka on edelleen Tampereen paras bilemekka. Istuskeltiin pubin puolella ja tanssittiin aivan liian monen Kaija Koon biisin tahtiin, pidettiin yllä Tinder-, Kik- ja Whatsapp-keskusteluja mutta ennen kaikkea nautittiin toistemme seurasta. Ihmettelinkin Veeralle sitä, että vaikka tanssiessa ei tule juteltua tai suurimman osan ajasta edes pidettyä katsekontaktia, olisi aivan eri asia lähteä jonkun muun kanssa tanssimaan. Vähän vieraamman tai muuten vain vieraalla maaperällä olevan tyypin kanssa baarissa tulee helposti kiusallista, ja on jotenkin koko ajan tosi tietoinen siitä, että ei puhuta. Hyvän ystävän kanssa ei tarvitse turhia lörpötellä eikä aika käy pitkäksi, on helppo vaan olla. (Menen ehkä Veeran kanssa naimisiin.) Koko baarissa vallitsi muutenkin hyvä meininki, ja meidän viereen tuli tanssimaan ihana keski-ikäinen bilehile jolla oli todellakin rytmi veressä ja hymy ja hyvä fiilis paistoi kasvoilta ja tarttui muihinkin.

Tanssipuolen auettua tanssittiin hetki kahdestaan, kunnes saatiin tanssiseuraa miehistä, joita juuri aiemmin tiirailtiin hieman kauempaa. En ole mikään tanssilattiahinkuttamisen ylin ystävä, ne noloilut jäivät sinne 18-vuotissekoiluihin... Eikö olekin välillä vaikeaa olla ihminen, kun tulee mieleen jotain vuosikausien takaisia noloja juttuja joita miettii sitten kun yrittää nukahtaa eikä saa unta kun hävettää edelleen ihan törkeän paljon? Noh, eilen tuli kuitenkin hinkutettua vähän, mutta se oli oikeastaan aika hauskaa. Koko tanssia hallitsi hauska ja välitön tunnelma, ja tanssipari luki hyvin kehonkieltä eikä ollut liian päällekäyvä. Jonkin aikaa tanssittiin siinä nelistään ja istuttiin juttelemaan ajan juostessa hirveää vauhtia. Pilkun jälkeen poistuttiin porukalla ja herrasmiehet maksoivat meidänkin taksimatkan kotiovelle. Ilta oli ihan älyttömän mukava, en edes muista milloin olisin viimeksi tavannut selväpäistä kohteliasta herrasmiestä joka on sekä hauska että fiksu. Päällimmäiseksi jäi hymy kasvoille ja suudelma huulille. Aamulla naurettiin vielä illan parhaille jutuille, oli ihana nauraa pitkästä aikaa oikein kunnolla.

Aamulla (ja kahden tunnin yöunien jälkeen käytän tuota termiä hyvin väljästi) lähdimme vaeltamaan univelkoinemme kohti Amurin Helmeä aamupalalle, varovasti, ettemme kompastuisi omiin silmäpusseihimme. Tapani mukaan söin aivan liikaa ja parin tunnin jälkeen alkoi melkoinen hepuli painaa päälle ja pöytän istunut mies sai myös aamunaurut älyvapaista keskusteluistamme. Kotimatkalla oli lievästi sellainen fiilis, kuin olisin säilönyt aivoni jonnekin selkärepun pikkutaskuista ja jalkalihaksetkin taisivat jäädä Veeran lakanoihin. Viiden kilometrin kotimatkalla pysähdyin penkille levähtämään ainakin neljästi kuten vajaakuntoisilla vanhuksilla on tapana, ja loputonta matkaa raahustaessa aloin yhtäkkiä ymmärtämään pulsuja, jotka vain päättävät ottaa lepiä tien poskessa ruohikon syleilyssä. Jotenkin päädyin kuitenkin kotiin ja pääsin oikeasta ovestakin sisään, ja loppupäivä onkin mennyt melkoisessa pöhnäkoomassa. Univaje saa aikaan omanlaisensa krapulan!

Sain illan aikana kehuja siitä, kuinka hyvältä näytin punaisessa mekossani. Veeran viereen nukahtaessani mietin ääneen, miksi tarvitsin ulkopuolisen kehuja uskoakseni sen, että näytin oikeastaan oikein hyvältä. Veera sanoi koko illan, että näytin hyvältä, itsekin pidin mekosta ja jos joku muu olisi näyttänyt siltä kuin minä, olisin luultavasti ajatellut että onpas hyvin istuva mekko. Silti, olen itseni pahin kriitikko ja vasta palaute saa uskomaan ne positiiviset asiat, joita itsekin peilissä näen ja salaa ajattelen.

I told to myself: What the f*ck!?

Bongasin yhtenä päivänä rautatieaseman seinältä julisteen, jossa mainostettiin Semaforissa järjestettäviä Tredun päättäjäisjuhlia. Esiintyjinä Ruudolf ja Musta Barbaari (kenet ottaisin mielelläni aviomieheksi, OTA YHTEYTTÄ), joten superinnoissani odotin tuota tapahtumaa. Eilen se sitten oli, enkä oikeastaan vieläkään ymmärrä mitä tapahtui...

Ostettiin Veeran kanssa liput oikein ennakkoon. Meille sanottiin, että puolenyön aikaan esiintyjät aloittavat, joten kävimme Artturissa istuskelemassa. Ennen kahtatoista lähdettiin valumaan Semaforiin, ja paikan päällä tilattiin vedet. Vesi maksoi euron, mikä on mielestäni aivan törkeän hintaista ellei kyseessä ole monen litran kannu. Odoteltiin, odoteltiin, odoteltiin, ihmeteltiin tökkivää musiikkia ja kauhisteltiin paikan juoppolallin tanssiliikkeitä. Kello oli yksi, kun viimein savu alkoi nousta ja lavalle kuulutettiin esiintyjä...... tanssija. Tredun juhlissa kun oltiin, odotin jotain ysiluokkalaisen hiphop-esitystä, mutta silmäni sulivatkin ulos naamasta kun näin, mikä meitä odotti. Tavisnainen asteli viekoittelevasti alusvaatteissaan lavalle ja aloitti, noh, "eroottisen" "tanssinsa". En voinut tuijottaa esitystä häpeämättä ja toistelin Veeralle järkyttyneenä tapahtuuko tää oikeesti?

Nainen siinä hieroskeli itseään ja pyllisteli jokaiseen ilmansuuntaan, samalla kun vähensi jo vähäistä vaatetustaan entisestään. Mulle oli hyvin epäselvää, kuinka olin päätynyt Barbaarin lihaksien miettimisestä tilanteeseen, jossa muutaman metrin päässä heiluivat tuntemattoman nuoren naisen ulkosynnyttimet? Siinä vaiheessa kun kylän juoppo pääsi lavalle ilmeisesti sylitanssiin, poistuimme Veeran kanssa pahoinvointiin vedoten taka-alalle.

Kun pahin oli ohi, Ruudolf astui lavalle hieman ennen puolta kahta, eikä Barbaaria edelleenkään näkynyt missään. Viimein ymmärsimme luovuttaa ja lähdimme kalpeina kohti Unionia. Suolaisen hinnan maksettuamme (kiitos veera) pääsimme viimein normaaliin paikkaan, hyvään fiilikseen ja letkeän tanssin pariin. Myöhemmin itse Musta Barbaari saapui paikalle seurueineen, ja voin nyt todeta, että mies oli vielä kuumempi livenä kuin kuvissa. :---) (seriously, ota yhteyttä.) Se ei kuitenkaan ollut illan kohokohta, vaan Unionin meno ylipäätään vei voiton tuossa kummallisessa illassa. Sisäänpääsy ja narikka ovat nelinkertaiset verrattuna Bricksiin, mutta ehkäpä täytyy hankkia pari tanssikeikkaa Semaforissa jotta tienaa sisäänpääsyn hinnan. Oli nimittäin vakava haastaja Bricksille! Unionissa nähdään ensi viikonloppuna :-)

Muuten nämä päivät ovat kuluneet lämpimissä merkeissä, lenkkipolulla, töissä, kaupungilla ja puhelin kourassa. Iho punoittaa ihan kiitettävästi ja rajojakin on jo hankittu, kuten kollaasin kuvasta näkyy! Muutama päivä enää työssäoppimista jäljellä, ja pian pääseekin ihan palkkatöihin! Huimaa!

because i'm happy

Sama ihana onnellisuus vaan jatkuu täällä päässä, ja mun puolestani saa edelleen jatkua! Työharjoittelussa on superkivaa, en muista milloin viimeksi työkaverit olisivat olleet noin mukavia ja vaikka aamun väsymys on aivan hirmuista, lähden silti joka aamu iloisena töihin!

Uusi kämppikseni muutti tänne. Onneksi tavaraa ei ollut paljoa, olin jo ehtinyt unohtaa kuinka ikävää tavaroiden raahaaminen portaikossa on. Kaikki muu meni hissillä paitsi sänky ylös ja mun tuoli kellariin, mutta voi jumpe sitä ähertämistä. Yhteiseloa on takana nyt vajaa viikko ja kaikki on sujunut oikein mukavasti. Ukko ja Elsa ovat tehneet tuttavuutta ja myllänneet kämppiksen huoneessa, onneksi ihan luvan kanssa :-)

Vappu meni oikein rennoissa ja lievästi tylsissä tunnelmissa. Söin pari munkkia ja pari metrilakua, palelin kaupungilla ja nukuin paljon. Yo-lakki ei sovi edelleenkään yhtään sen paremmin kuin sinä päivänä kun sen sain, mutta silti sitä oli mukava pitää päässä. Vappu oli yksi lapsuuteni lempparipäivistä, mutta sitäkin enemmän odotan... synttäreitä!! Huomenna juhlitaan pienesti ja sievästi, koska oikea juhlapäivä on vasta maanantaina. Jännittää. Ikäkriisi pahenee. En ole vieläkään naimisissa Lauri Ylösen/Cristiano Ronaldon/Mica Ikosen/Alexander Rybakin kanssa, en ole töissä, en ole miljonääri, en ole Spice Girl enkä edes äiti. Hirvittävästi tekemistä ja vuosi vuodelta vähemmän aikaa.

summer breeze

Viimeiset päivät ovat olleet kyllä aivan ihania! Mieli on kevyt ja hyvä, olen iloinen ja jotenkin... vapaa. Vanhoja kuvia katsellessa tuli harmitus, mutta enemmänkin se liittyy sinne menneisyyteen ja menneisiin tapahtumiin, eikä enää toiveeseen siitä että kaikki voisi nyt palata ennalleen. Ilmeisesti olen käynyt jonkun pika-alkeiskurssin sisäisestä rauhasta, koska yhtäkkiä katselen kaikkea hyvin seesteisesti ja kaikki tuntuu tapahtuneen vuosikausia sitten. Kuukauden takaiset tapahtumat ovat kevyen sumun peitossa eivätkä enää vaivaa päivittäin. Parasta tässä on se, etten ole enää vihainen. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, kaikki tekevät virheitä. Vähän aikaa sitten mietin, että jos me ei oltais muutettu Tampereelle niin kaikki olisi vielä hyvin, mutta ehkäpä näin oli tarkoitus tapahtua jotta molemmat pääsevät kohti jotain vielä parempaa.

Perjantaina menin Veeralle ja tarkoituksena oli lähteä rilluttelemaan. Ajateltiin ensin testata Miami, mutta netissä ei puhuttu siitä kovin kauniisti ja sisäänpääsykin oli epävarma. Päädyttiin sitten taas Bricksiin! Koko ilta laittauduttiin ja humputeltiin, mutta Bricksissä viihdyttiin tällä kertaa vain puolisen tuntia. Koko paikka oli ihan tyhjä ja molempia vähän väsytti... Mulla oli lahjakortti mäkkäriin joten mentiin sitä kautta kotiin hyvissä ajoin. Ärsyttää ihan kamalasti tämä tapa, että ensin ryypätään kotona kahteentoista asti ja vasta yhden aikaan raahaudutaan baariin. Minä ainakin tanssisin mielelläni heti yhdeksästä eteenpäin ja lähtisin kotiin jo yhden aikaan.

Käytiin eilen Anssin kanssa eläinlääkärissä, enkä olisi kyllä villeimmissä unelmissanikaan voinut kuvitella käynnin maksavan niin paljon. Pääasia on kuitenkin, että Ukko tarkistettiin kauttaaltaan ja sai lääkityksen tulehdukseen! Anssi ei ole kovin hyvä matkustamaan, ja jo auton kyydissä huusi kuin syötävä ja myös haisi........  Lähden pääsiäisviikonlopuksi kohti kotikontuja, kun taas kissavahtini jää vastuuseen Anssin lääkitsemisestä. (Kiitos vielä kerran!!) Mukava päästä taas käymään kotona!