let's put a smile on that face

Ai vitsit, kävi just niinkuin ajattelinkin käyvän; sillä sekunnilla kun aloitan työssäoppimisen, katoaa kaikki ylimääräinen aika, puhti ja mielenkiinto mihinkään muuhun kuin työhön ja nukkumiseen. Varttia vaille viiden aamuherätykset ovat tuskaa ja herätyskellon pärähtäessä soimaan toivon vain kuoleman hellään syleilyyn ja ikiuneen pääsemistä. Vajaan viikon takia olen ollut vasta neljä päivää tuolla, mutta olen tykännyt aivan älyttömän paljon! Saan tehdä paljon erilaisia juttuja, aina saa neuvoja kun kysyy ja työporukka on mukavaa ja puheliasta sorttia. Olen itse ensimmäisestä aamusta lähtien lörpötellyt mitä sattuu, ja se on tuntunut tosi luonnolliselta eikä miltään väkinäiseltä small talkilta kuten joissain työpaikoissa. Instaan lisäsinkin pientä näperryshommaa jota tein, ja taisinpa kulkea koko loppupäivän typerä virne naamalla. Tulee niin hyvä mieli, kun osaa ja onnistuu :-)

Töiden lisäksi olen viettänyt kaiken muun ajan nukkuen, sillä vaikka nukkuisinkin tuntimäärällisesti tarpeeksi, liian aikainen herätys vie pohjan kaikelta unelta. Tämäkin varmasti helpottaa tässä päivien kuluessa, samaa väsymystä taisin valitella Sokoksella kun töihin piti herätä varttia vaille kuusi. Eilen kävin katsomassa Kärppä-peliä, ja voi vitsit mikä matsi! Suurimman osan ajasta tosin tein tarkempaa tuttavuutta ihmisten takaraivojen ja Passionin viherkasvien kanssa, mutta kyllä siellä muutaman tilanteenkin näki. Valitettavasti uni vei voiton ja poistuin paikalta ennen kunniakasta voittoa. Tänään taas saa jännittää, toivottavasti king in the north vie voiton ja pokaalin :-)

Muhoksen reissulta sain uutta innoitusta salitreeniin, ja kaivoinkin esille vanhan klassikon eli Arskan kultaisen kuusikon. Motivaatiota riittää ja kuvittelen tuntevani jo nyt treenien tulosta lihaksissa. Vielä kun saisi tätä elopainoa pienemmäksi, niin ne kuvitteelliset lihaksetkin saattaisivat pilkahtaa esille! On kyllä kummallista miten pieni asia voi saada motivaation kattoon, ja minkälainen merkitys sillä on koko treenaamiselle! Pitkästä aikaa keskityn tekemiseen kellon vilkuilemisen sijaan enkä luovuta heti kun ei enää huvita tehdä viimeisiä toistoja. Toivottavasti motivaatio pysyy yllä nyt pidempään!

Tuleva kämppis kävi kylässä, ja hirmuisen mukavalta vaikutti! Ehkä jo sunnuntaina päästään saman katon alle, odotan aika innoissani :-) Ukkokin yleensä hieman aristaa vieraita aluksi, mutta tällä kertaa seurasi kuin hai laivaa ja törttöili jalkojen edessä. Viikon päästä vietetäänkin sitten jonkinlaista synttäri-tupari-kombinaatiota, mikäli siis intoa ja valuuttaa riittää. Tällä hetkellä elämä tuntuu hymyilevän niin, että viisaudenhampaatkin vilkkuvat! Muakin hymyilyttää :-)

summer breeze

Viimeiset päivät ovat olleet kyllä aivan ihania! Mieli on kevyt ja hyvä, olen iloinen ja jotenkin... vapaa. Vanhoja kuvia katsellessa tuli harmitus, mutta enemmänkin se liittyy sinne menneisyyteen ja menneisiin tapahtumiin, eikä enää toiveeseen siitä että kaikki voisi nyt palata ennalleen. Ilmeisesti olen käynyt jonkun pika-alkeiskurssin sisäisestä rauhasta, koska yhtäkkiä katselen kaikkea hyvin seesteisesti ja kaikki tuntuu tapahtuneen vuosikausia sitten. Kuukauden takaiset tapahtumat ovat kevyen sumun peitossa eivätkä enää vaivaa päivittäin. Parasta tässä on se, etten ole enää vihainen. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, kaikki tekevät virheitä. Vähän aikaa sitten mietin, että jos me ei oltais muutettu Tampereelle niin kaikki olisi vielä hyvin, mutta ehkäpä näin oli tarkoitus tapahtua jotta molemmat pääsevät kohti jotain vielä parempaa.

Perjantaina menin Veeralle ja tarkoituksena oli lähteä rilluttelemaan. Ajateltiin ensin testata Miami, mutta netissä ei puhuttu siitä kovin kauniisti ja sisäänpääsykin oli epävarma. Päädyttiin sitten taas Bricksiin! Koko ilta laittauduttiin ja humputeltiin, mutta Bricksissä viihdyttiin tällä kertaa vain puolisen tuntia. Koko paikka oli ihan tyhjä ja molempia vähän väsytti... Mulla oli lahjakortti mäkkäriin joten mentiin sitä kautta kotiin hyvissä ajoin. Ärsyttää ihan kamalasti tämä tapa, että ensin ryypätään kotona kahteentoista asti ja vasta yhden aikaan raahaudutaan baariin. Minä ainakin tanssisin mielelläni heti yhdeksästä eteenpäin ja lähtisin kotiin jo yhden aikaan.

Käytiin eilen Anssin kanssa eläinlääkärissä, enkä olisi kyllä villeimmissä unelmissanikaan voinut kuvitella käynnin maksavan niin paljon. Pääasia on kuitenkin, että Ukko tarkistettiin kauttaaltaan ja sai lääkityksen tulehdukseen! Anssi ei ole kovin hyvä matkustamaan, ja jo auton kyydissä huusi kuin syötävä ja myös haisi........  Lähden pääsiäisviikonlopuksi kohti kotikontuja, kun taas kissavahtini jää vastuuseen Anssin lääkitsemisestä. (Kiitos vielä kerran!!) Mukava päästä taas käymään kotona!

Kuka minä olen?

Viime kuukausien aikana olen käynyt läpi sellaisen mankelin, että on melkein ihme että istun tässä nyt. Mitä kauempaa asioita tarkkailee, sen kirkkaampina ne ilmentyvät. Oma itseni on ollut suurennuslasin alla, ja olenkin pohtinut mitkä ovat tavoitteeni minuuteni suhteen. On aika pettymys, kun bloggaajat tekevät postauksia joissa on x-määrä faktoja tai paljastuksia, ja sitten listataankin asioita kuten pidän kakusta tai tykkään katsoa tv-ohjelmia. Yritän päästä nyt pintaa syvemmälle, ja jättää nuo itsestäänselvyydet pois.

1. En suutu helposti. Minua saa ärsyttää ja nöyryyttää aika kauan, ennen kuin suutun. Mutta sitten kun se raja tulee vastaan ja oikeasti suutun... Siinä eivät anteeksipyytelyt tai selittelyt auta, enkä pysty koskaan unohtamaan tai täysin antamaan anteeksi. Voin antaa anteeksi teon, mutta teon tehnyt ihminen ei saa koskaan täyttä vapautusta minulta. Haluaisin oppia suuttumaan nopeammin, mutta myös antamaan anteeksi. Kaunan kantaminen on raskasta, ja vaikka taakka hellittää vuosien tai kuukausien saatossa, ikinä ei voi täysin olla vapaa jos kantaa vanhoja asioita mielessään.

2. Olen aina ollut kynnysmatto. Vihaan riitoja ja konflikteja, joten koen helpommaksi antaa periksi mikäli asia ei ole kovin tärkeä (esim. minne mennään syömään, miten sisustetaan, mitä tavaraa ostetaan jne.). Haluan oppia pitämään puoleni kuitenkaan toimimatta omia periaatteitani vastaan. En voi sietää ihmisiä, jotka vastaavat syytökseen tai mihin tahansa kommenttiin huutamalla tai uhkailemalla kunnianloukkaussyytteellä. Haluan olla itsevarma ja seisoa omien sanojeni ja tekojeni takana samalla säilyttäen arvoni ihmisten silmissä. Viime aikoina olen onnistunut siinä, mutta yleensä usko itseeni alkaa horjua vaikka tiedän olevani oikeassa ja etten ole tehnyt mitään väärää.

3. Haluan kehittää itseäni itsevarmemmaksi ihmiseksi. Vaikken koe olevani ruma tai oikeastaan lihavakaan, silti en myöskään koe olevani jotenkin haluttava, tai että minulla olisi saumoja joitain muita naisia vastaan. Miehen tullessa iskemään koen oloni todella vaivautuneeksi ja pelkään sitä hetkeä, kun koko juttu paljastuu vitsiksi. Viime kuukausina olen korjannut tätäkin asiaa, ja siis yksinkertaisesti vain pyrkinyt saamaan suuni auki ja sanomaan sanoja siinä tilanteessa. Yleensä jutut ovat tosi huonoja ja mietin itse koko ajan että lopeta jo tuo puhuminen, mutta pääasia on etten istu hiljaa. Nythän tämä homma pääsee todella testiin, kun on vapaa flirttailemaan takaisin mikäli siltä tuntuu. Jännittää.

4. Haluan panostaa elämänlaatuuni. En ole koskaan tupakoinut tai vetänyt huumeita, ja teinivuosien jälkeen alkoholin käyttö on ollut todella terveellisissä rajoissa (jos alkoholin yhteydessä voi terveellisyydestä edes puhua). Tällä hetkellä pelkkä ajatus alkoholinkäytöstä tuntuu vastenmieliseltä. Haluan tutustua siihen, minkälaiset ruoat sopivat mun kropalle ja minkälaiset eivät, sekä noudattaa näitä "rajoituksia". Haluan päästää irti kaikista epäterveistä ajatuksista ja teoista, esimerkiksi siitä että jos syön jonain päivänä liikaa, rankaisen itseäni seuraavat päivät ruoan vähyydellä, liikunnan lisäämisellä tai muuten vain sättimällä.

5. Haluan oppia rakastamaan ruokaa ehdoitta. Ei ole mitään järkeä pilata ihanaa herkutteluhetkeä syyllisyydentunteella tai ahdistuksella, kuten ei ole myöskään järkevää syödä ruokaa kaksin käsin vain siksi että sitä sattuu olemaan. Syöminen ei ole järkevää etenkään silloin, kun se on selkeää tunnesyömistä ilman järkeä, rajoja tai nälkää. Ruoalla ei voi lääkitä tunteita, ja haluan oppia yhdistämään ruoan ainoastaan nälkään ja nautintoon.

6. Haluan päästä henkiseen tasapainoon ja rakastaa itseäni ehdoitta. Haluan päästä irti vihasta, katkeruudesta ja etenkin menneiden haikailusta, ja siitä tuleekin pitkä prosessi. Se on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, mikäli aion kasvaa täysipäiseksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi. Haluan olla zen.

7. Koen viettäväni aivan liikaa aikaa netissä, mutta toisaalta taas koen netin olevan hyvin oleellinen osa sivistystä nykymaailmassa, eikä loppupeleissä mikään netissä vietetty aika ole mielestäni turhaa. Vaikka selailisin 9GAGia tuntikausia, opin kuitenkin jotain uutta tai ainakin saan hyvät naurut. En ymmärrä miksi on tavoiteltavaa viettää facebookissa vain hetken verran viikossa, miksi kannattaa mieluummin lukea kirjaa kuin selata keskustelupalstoja tai miksi on jotenkin parempi ihminen, jos ei muka ymmärrä memejä tai muuta nettihuumoria. Netti on loistava keksintö, varjopuolineenkin.

8. Lapsena mietin unelma-ammattiani sen mukaan, mikä olisi kivointa ja mukavinta. Nuorena mietin, että ihan sama mitä työtä tekee kunhan siitä saa hyvän palkan. Nuorena aikuisena mietin, että voi kunpa saisi vain olla kotona ja saada rahaa. Nykyään mietin, että työpaikan täytyy olla juuri niin hyvä että viihdyn siellä ehdoitta ja se ruokkii sekä pankkitiliä että mieltä. Näitä kriteereitä täyttävää työpaikkaa tuntuu olevan vaikea keksiä, joten periaatteessa mieluummin olisin todellakin kotona viihtymässä ja kehittämässä itseäni kuin kärvistelemässä työssä jota inhoan. Kunnianhimoni ei kuitenkaan anna periksi, enkä voisi kuvitella eleleväni pidempiä aikoja sohvalla yhteiskunnan elätettävänä.

9. Ajattelin aina ensimmäiseen "poikaystävääni" asti, että olisin koko elämäni yksin eikä minusta kukaan kiinnostuisi. Tämä ei mielestäni ollut mitenkään lohduton tai surullinen asia, vaan enemmänkin minun paikkani elämässä. Pikkuhiljaa aloin uskoa ja luottaa siihen, ja olin todella ylpeä että minä olin jonkun oma nainen. Nyt kun olen taas sinkku, olen taantunut ajatuksissani. En osaa kuvitella rakastuvani uudelleen tai löytäväni miestä, joka rakastaisi minua täysin ehdoitta, kaikkine vikoineni ja epävarmuuksineni. Eikä tämä tunne ole taaskaan säälittävä tai surullinen, vaan koen sen vain normaaliksi.

10. Tekisin ihan mitä vain kissojeni vuoksi. Sanan todellisessa merkityksessä, ihan mitä tahansa. En koe että olisin omistaja ja he/ne lemmikkejä, koska se tuntuu siltä että tekisin jonkin palveluksen pitämällä niitä ja huolehtimalla. Koen enemmänkin, että se on mun tehtävä ja velvollisuus ihmisenä (ja tätä selittäessäni tajuan miten vaikea tätä on selittää). En ajattele niitä ihmisinä, mutta en myöskään ajattele että eläimet olisivat vain eläimiä, vaan eläimet ovat täysin samalla linjalla meidän ihmisten kanssa. Nuo kissat ovat mulle niin äärettömän tärkeitä ja arvokkaita. Eivät mitään koristeita tai viihdykkeitä vaan kumppaneita (meinasin kirjoittaa elämänkumppaneita, mutta siinä on hienoinen romanttinen sävy).

11. Loppukevennyksenä miete Kummelista. Olen ollut Kummeli-fani jo aivan pienestä asti, ja minusta löytyy kotivideo jossa laulan taaperona pihalla Jumankauta juu nääs päivää. Kummeli on yksinkertaisesti aina ollut niin suuri osa elämääni, että olen aidosti todella hämmentynt henkilöstä joka ei sitä ole koskaan katsonut. Minkälainen elämä hänellä on mahtanut olla? Miten hänelle on kehittynyt huumorintaju? Viittaan usein Kummeliin vitsaillessani, joten on aika häiritsevää ajatella että joku ei näitä viittauksia ymmärrä ja vaikutan vain tyhmältä hänen silmissään.