Minun mieheni

Minun mieheni on hauska. Miehellä on hassu huumorintaju, viekas, nokkela ja älykäs. Yhdessä me nauramme 9GAGia selaillen aamulla, peiton alla, kun ei vielä jaksa nousta mutta ei pysty enää saamaan unen reunasta kiinni. Minun mieheni on lämmin ja turvallinen, ja hänen vieressään on aina tilaa. Jos olen hyvällä tuulella, pääsen halaukseen, jos olen pahalla tuulella, saan halauksen vaikka esitän etten halua. Jos olen surullinen, saan oikein suuren halauksen, mutta en niin suurta, että se surukin mahtuisi mukaan. Se jää ulkopuolelle.

Minun mieheni on itsevarma, minun mieheni tietää mitä haluaa ja hankkii sen. Ei jää katselemaan, miettimään, odottamaan ja pohtimaan vaan tekee. Minun mieheni lukee ja tietää paljon, ja juttelemme aina kaikesta viisaasta ja oudosta, kuten maailmansodista, kastematojen sielunelämästä, siitä kuinka pelottavaa oikeastaan on katsoa avaruusdokumentteja ja mitä tarkoittaa, jos riikinkukko päästää kissan maukumista muistuttavan äänen.

Minun mieheni on hieman pidempi minua, sen verran pidempi, että yltää suukottamaan päälakeani. Samalla mieheni nauraa vähän takkuisille hiuksilleni, mutta yhdessä päätämme, että kampaaminen on turhaa koska hiukset takkuuntuvat aina uudestaan. Minun mieheni tulee viereeni kun seison peilin edessä suupielet alaspäin. Minun mieheni halaa minua ja auttaa ymmärtämään, että olen kaunis. Minun mieheni on sitä mieltä, että minä olen aina kaunis. Myös silloin kun minulla on nuha ja myös silloin kun olen itkenyt ja myös silloin kun suupieleni ovat keltaiset juustonaksuista.

Minun mieheni tykkää kokata. Minun mieheni haluaa kokata kanssani, ja opettaa minulle pieniä kikkoja ja myös sen, miten hänen lempiruokansa oikein tehdään. Painan keinot mieleeni siksi, että minäkin oppisin sen tekemään ja voisin joskus tarjoilla sen vaikka suoraan sänkyyn tai työpäivän päätteeksi yllätyksenä. Minun mieheni leipoo kanssani, ja yhdessä annamme pisteet tuotoksille asteikolla 9-10. Me katsellaan reseptejä ja pohditaan, mitä olisi kiva koittaa ensi kerralla. Välillä meidän täytyy järjestää pieniä kestejä ystäville, koska ei millään jakseta kahdestaan syödä kaikkea sitä hyvää, mitä me leivomme ja kokkaamme.

Minun mieheni haluaa tehdä ja harrastaa minun kanssani. Yhdessä me käymme kirjastossa katselemassa ja selaamassa kirjoja, lainaamme paljon muttemme koskaan muista niitä lukea. Me käymme ulkona muuten vain, me kulutamme viimeiset kolikot teehetkeen kivassa kahvilassa, ja silloin kun pitäisi siivota tai tehdä jotain tärkeää, minun mieheni ja minä otamme siveltimet käteen ja alamme maalaamaan, vaikkei kumpikaan oikeastaan osaa. Me yritämme rakentaa jostain vanhasta jotain uutta, mutta valitettavasti aina mielikuvat eivät kohtaa lopputuloksen kanssa. Mutta se ei meitä haittaa, me yritämme joskus uudestaan. Mutta ei me oikeasti yritetä, me unohdetaan se ja seuraavaksi yritetään jotain muuta.

Minun mieheni pitää eläimistä. Minun mieheni arvostaa muutakin elämää kuin omaansa, ja hän haluaa auttaa. Minun mieheni on empaattinen, huolehtivainen. Noh, ei liian huolehtivainen, koska mihin minä muuten purkaisin kaiken Muumimamma-energiani? Minun mieheni syö karkkia kanssani, mutta aina välillä piilottaa loput etten söisi liikaa. Minulla on tapana syödä liikaa karkkia, vaikka tiedän ettei pitäisi. Minun mieheni auttaa minua. Minun mieheni ei punnitse ruokiaan koska tietää, että se stressaa ja ahdistaa minua. Minun mieheni voi hyvin ja auttaa minuakin voimaan hyvin.

Minun mieheni viihtyy ulkona ja metsässä, kiipeillen, kavuten, kävellen ja juosten. Minun mieheni pukee ulkovaatteet ja nappaa minut kädestä mukaansa. Me yhdessä kuljetaan metsässä ja kuunnellaan ympäröivää elämää. Me katsellaan matoja ja muurahaisia, me säikähdetään hämähäkkejä ja juostaan niitä karkuun vaikka ne roikkuvat seitissään meidän takissa kiinni. Minun mieheni loikkii perässäni kiviä pitkin veden yli pienelle saarelle, vaikka vähän huolestuukin, että riittääkö minun tasapainoni. Kyllä se riittää, vaikka olenkin aika kömpelö. Jos kaadun, minun mieheni tulee viereeni auttamaan minut ylös, hän taluttaa minut kotiin muttei koskaan sano minähän sanoin että noin käy.

Minun mieheni pitää minusta tällaisena kuin olen, ja hänen mielestään kaikki oudot piirteeni ovat herttaisia. Minun mieheni ei suutu jos tiuskin nälkäisenä, minun mieheni halaa minua kun pyydän anteeksi tiuskimistani nälkäisenä. Minun mieheni liittyy joskus mukaan, kun laulan suihkussa. Minun miestäni ei haittaa se, etten aina jaksa viedä tavaroita paikoilleen, vaan piilotan ne sohvan alle. Minun mieheni nauraa kun kysyy missä kameran laturi on ja minä vastaan se on sohvatyynyjen välissä koska piti nopeasti siivota. Minun mieheni ei sano mitään kun rämpytän tuhatta eri nappia tietokoneen jäätyessä. Minun mieheni ymmärtää, minun mieheni rakastaa, minun mieheni arvostaa, minun mieheni kunnioittaa, minun mieheni on rehellinen. Ja vaikken ole häntä vielä tavannutkaan, minä rakastan häntä jo nyt.

Kuka minä olen?

Viime kuukausien aikana olen käynyt läpi sellaisen mankelin, että on melkein ihme että istun tässä nyt. Mitä kauempaa asioita tarkkailee, sen kirkkaampina ne ilmentyvät. Oma itseni on ollut suurennuslasin alla, ja olenkin pohtinut mitkä ovat tavoitteeni minuuteni suhteen. On aika pettymys, kun bloggaajat tekevät postauksia joissa on x-määrä faktoja tai paljastuksia, ja sitten listataankin asioita kuten pidän kakusta tai tykkään katsoa tv-ohjelmia. Yritän päästä nyt pintaa syvemmälle, ja jättää nuo itsestäänselvyydet pois.

1. En suutu helposti. Minua saa ärsyttää ja nöyryyttää aika kauan, ennen kuin suutun. Mutta sitten kun se raja tulee vastaan ja oikeasti suutun... Siinä eivät anteeksipyytelyt tai selittelyt auta, enkä pysty koskaan unohtamaan tai täysin antamaan anteeksi. Voin antaa anteeksi teon, mutta teon tehnyt ihminen ei saa koskaan täyttä vapautusta minulta. Haluaisin oppia suuttumaan nopeammin, mutta myös antamaan anteeksi. Kaunan kantaminen on raskasta, ja vaikka taakka hellittää vuosien tai kuukausien saatossa, ikinä ei voi täysin olla vapaa jos kantaa vanhoja asioita mielessään.

2. Olen aina ollut kynnysmatto. Vihaan riitoja ja konflikteja, joten koen helpommaksi antaa periksi mikäli asia ei ole kovin tärkeä (esim. minne mennään syömään, miten sisustetaan, mitä tavaraa ostetaan jne.). Haluan oppia pitämään puoleni kuitenkaan toimimatta omia periaatteitani vastaan. En voi sietää ihmisiä, jotka vastaavat syytökseen tai mihin tahansa kommenttiin huutamalla tai uhkailemalla kunnianloukkaussyytteellä. Haluan olla itsevarma ja seisoa omien sanojeni ja tekojeni takana samalla säilyttäen arvoni ihmisten silmissä. Viime aikoina olen onnistunut siinä, mutta yleensä usko itseeni alkaa horjua vaikka tiedän olevani oikeassa ja etten ole tehnyt mitään väärää.

3. Haluan kehittää itseäni itsevarmemmaksi ihmiseksi. Vaikken koe olevani ruma tai oikeastaan lihavakaan, silti en myöskään koe olevani jotenkin haluttava, tai että minulla olisi saumoja joitain muita naisia vastaan. Miehen tullessa iskemään koen oloni todella vaivautuneeksi ja pelkään sitä hetkeä, kun koko juttu paljastuu vitsiksi. Viime kuukausina olen korjannut tätäkin asiaa, ja siis yksinkertaisesti vain pyrkinyt saamaan suuni auki ja sanomaan sanoja siinä tilanteessa. Yleensä jutut ovat tosi huonoja ja mietin itse koko ajan että lopeta jo tuo puhuminen, mutta pääasia on etten istu hiljaa. Nythän tämä homma pääsee todella testiin, kun on vapaa flirttailemaan takaisin mikäli siltä tuntuu. Jännittää.

4. Haluan panostaa elämänlaatuuni. En ole koskaan tupakoinut tai vetänyt huumeita, ja teinivuosien jälkeen alkoholin käyttö on ollut todella terveellisissä rajoissa (jos alkoholin yhteydessä voi terveellisyydestä edes puhua). Tällä hetkellä pelkkä ajatus alkoholinkäytöstä tuntuu vastenmieliseltä. Haluan tutustua siihen, minkälaiset ruoat sopivat mun kropalle ja minkälaiset eivät, sekä noudattaa näitä "rajoituksia". Haluan päästää irti kaikista epäterveistä ajatuksista ja teoista, esimerkiksi siitä että jos syön jonain päivänä liikaa, rankaisen itseäni seuraavat päivät ruoan vähyydellä, liikunnan lisäämisellä tai muuten vain sättimällä.

5. Haluan oppia rakastamaan ruokaa ehdoitta. Ei ole mitään järkeä pilata ihanaa herkutteluhetkeä syyllisyydentunteella tai ahdistuksella, kuten ei ole myöskään järkevää syödä ruokaa kaksin käsin vain siksi että sitä sattuu olemaan. Syöminen ei ole järkevää etenkään silloin, kun se on selkeää tunnesyömistä ilman järkeä, rajoja tai nälkää. Ruoalla ei voi lääkitä tunteita, ja haluan oppia yhdistämään ruoan ainoastaan nälkään ja nautintoon.

6. Haluan päästä henkiseen tasapainoon ja rakastaa itseäni ehdoitta. Haluan päästä irti vihasta, katkeruudesta ja etenkin menneiden haikailusta, ja siitä tuleekin pitkä prosessi. Se on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, mikäli aion kasvaa täysipäiseksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi. Haluan olla zen.

7. Koen viettäväni aivan liikaa aikaa netissä, mutta toisaalta taas koen netin olevan hyvin oleellinen osa sivistystä nykymaailmassa, eikä loppupeleissä mikään netissä vietetty aika ole mielestäni turhaa. Vaikka selailisin 9GAGia tuntikausia, opin kuitenkin jotain uutta tai ainakin saan hyvät naurut. En ymmärrä miksi on tavoiteltavaa viettää facebookissa vain hetken verran viikossa, miksi kannattaa mieluummin lukea kirjaa kuin selata keskustelupalstoja tai miksi on jotenkin parempi ihminen, jos ei muka ymmärrä memejä tai muuta nettihuumoria. Netti on loistava keksintö, varjopuolineenkin.

8. Lapsena mietin unelma-ammattiani sen mukaan, mikä olisi kivointa ja mukavinta. Nuorena mietin, että ihan sama mitä työtä tekee kunhan siitä saa hyvän palkan. Nuorena aikuisena mietin, että voi kunpa saisi vain olla kotona ja saada rahaa. Nykyään mietin, että työpaikan täytyy olla juuri niin hyvä että viihdyn siellä ehdoitta ja se ruokkii sekä pankkitiliä että mieltä. Näitä kriteereitä täyttävää työpaikkaa tuntuu olevan vaikea keksiä, joten periaatteessa mieluummin olisin todellakin kotona viihtymässä ja kehittämässä itseäni kuin kärvistelemässä työssä jota inhoan. Kunnianhimoni ei kuitenkaan anna periksi, enkä voisi kuvitella eleleväni pidempiä aikoja sohvalla yhteiskunnan elätettävänä.

9. Ajattelin aina ensimmäiseen "poikaystävääni" asti, että olisin koko elämäni yksin eikä minusta kukaan kiinnostuisi. Tämä ei mielestäni ollut mitenkään lohduton tai surullinen asia, vaan enemmänkin minun paikkani elämässä. Pikkuhiljaa aloin uskoa ja luottaa siihen, ja olin todella ylpeä että minä olin jonkun oma nainen. Nyt kun olen taas sinkku, olen taantunut ajatuksissani. En osaa kuvitella rakastuvani uudelleen tai löytäväni miestä, joka rakastaisi minua täysin ehdoitta, kaikkine vikoineni ja epävarmuuksineni. Eikä tämä tunne ole taaskaan säälittävä tai surullinen, vaan koen sen vain normaaliksi.

10. Tekisin ihan mitä vain kissojeni vuoksi. Sanan todellisessa merkityksessä, ihan mitä tahansa. En koe että olisin omistaja ja he/ne lemmikkejä, koska se tuntuu siltä että tekisin jonkin palveluksen pitämällä niitä ja huolehtimalla. Koen enemmänkin, että se on mun tehtävä ja velvollisuus ihmisenä (ja tätä selittäessäni tajuan miten vaikea tätä on selittää). En ajattele niitä ihmisinä, mutta en myöskään ajattele että eläimet olisivat vain eläimiä, vaan eläimet ovat täysin samalla linjalla meidän ihmisten kanssa. Nuo kissat ovat mulle niin äärettömän tärkeitä ja arvokkaita. Eivät mitään koristeita tai viihdykkeitä vaan kumppaneita (meinasin kirjoittaa elämänkumppaneita, mutta siinä on hienoinen romanttinen sävy).

11. Loppukevennyksenä miete Kummelista. Olen ollut Kummeli-fani jo aivan pienestä asti, ja minusta löytyy kotivideo jossa laulan taaperona pihalla Jumankauta juu nääs päivää. Kummeli on yksinkertaisesti aina ollut niin suuri osa elämääni, että olen aidosti todella hämmentynt henkilöstä joka ei sitä ole koskaan katsonut. Minkälainen elämä hänellä on mahtanut olla? Miten hänelle on kehittynyt huumorintaju? Viittaan usein Kummeliin vitsaillessani, joten on aika häiritsevää ajatella että joku ei näitä viittauksia ymmärrä ja vaikutan vain tyhmältä hänen silmissään.